Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

NNKY-liiton tunnustuspalkinto jaettiin kahdelle toimijalle nuorten naisten mielenterveyttä tukevasta työstä

 

Kuvassa vasemmalta NNKY-liiton hallituksen puheenjohtaja Leena-Maria Sevón, MLL:n pääsihteeri Milla Kalliomaa, MLL:n kehitysjohtaja Nina Mellenius, Tyttö olet helmi! -toiminnan hankesuunnittelijat Minna Aallontie ja Minna Haapanen, Sua varten somessa -toiminnan johtava asiantuntija Anni Pätilä ja asiantuntija Angelica Knutti sekä NNKY-liiton pääsihteeri Anne Pönni.

Suomen NNKY-liiton tunnustuspalkinto jaettiin neljän vuoden vuoden tauon jälkeen. Tänä vuonna palkinto jaettiin kahdelle toimijalle niiden merkittävästä ja tuloksellisesta työstä tyttöjen hyväksi.

Tunnustuspalkinto myönnettiin Sua varten somessa -toiminnalle ja Tyttö olet helmi! -etäohjaushankkeelle. Kumpikin palkinnonsaaja sai 5000 euroa. Palkinto luovutetiin Suomen NNKY-liiton sidosryhmäbrunssilla 21.4. Hotelli Helkassa Helsingissä.

Tänä vuonna NNKY-liiton tunnustuspalkinnon jakoperusteena oli tuloksellinen nuorten naisten mielenterveyden ennaltaehkäisevä toiminta.

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

Nicehearts ry:n ja Loisto Setlementin Sua varten somessa -toiminta kohtaa nuoria siellä, missä he ovat eli nuorten suosimilla somealustoilla kuten Instagram, Tiktok ja Snapchat. Nuorille tarjotaan tukea somen yksityisviestien puolella sekä annetaan tietoa häirinnästä ja omista rajoista, ja heitä ohjataan tunnistamaan häirintätilanteita paremmin. Toiminta on suunnattu 8-21-vuotiaille, mutta tyypillisesti vastaaja on 11-14-vuotias.

Tyttö olet helmi! -etäohjaushanke on tarkoitettu yläkouluikäikäisille tytöille ja heidän äideilleen. Toiminta on suunnattu tytöille, joiden hyvinvoinnista ja mielialasta on herännyt huolta. Etäohjaukseen voi hakeutua, jos on huolta esimerkiksi nuoren yksinäisyyteen, ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen tai kiusaamiskokemuksiin liittyen. Toiminta järjestetään videopuheluiden ja WhatsAppin välityksellä, joten siihen voi osallistua mistä päin Suomea tahansa. Hanke toteutetaan Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) ja MLL:n lasten ja nuorten kuntoutussäätiön välisenä yhteistyönä.

Rahapalkinnon taustalla on vuonna 2002 perustettu Riutulan rahasto, jonka vuosituotolla liitto palkitsee NNKY:n toiminta-ajatuksen mukaisia ja naisten ja tyttöjen hyvinvointia edistäviä kohteita. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003. Palkinnon arvo on yhteensä 10 000 euroa, joka jaettiin tänä vuonna kahden toimijan kesken.

Vuotuinen NNKY:n tunnustuspalkinto jaettiin nyt 18. kerran. Pandemiasta johtuen vuosina 2020-2022 palkintoa ei jaettu.