Nigerialaisia pakotetaan palaamaan vaarallisille alueille

Yli 700 ihmistä on etsinyt turvaa St Theresan leiriltä Yolasta ( Kuva: World Watch Monitor)

Koillis-Nigeriassa tuhannet Boko Haramin iskuja paenneet ovat saaneet määräyksen palata takaisin kotiin heikosta turvallisuustilanteesta huolimatta.

Boko Haramin yhdeksän vuoden kapinointi on johtanut akuuttiin kriisiin, joka on nykyisin vakavin maailmassa. Kriisissä yli 20 000 ihmistä on kuollut, yli 4000 naista ja lasta on kaapattu ja Nigeriassa on yli kaksi miljoonaa maan  sisäistä pakolaista. Kaikkein akuutein humanitaarisen avun tarve keskittyy Bornon osavaltioon ja Adamawaan, jolla on yhteinen raja Bornon kanssa, sekä Yoben osavaltioon. Siellä kriisissä ei näy laantumisen merkkejä. Alueilla on jatkuvasti meneillään väkivaltaisuuksia ja sotilaallisia operaatioita.

Nyt tuhannet maan sisäiset pakolaiset kokevat hallituksen virkamiesten painostavan heitä palaamaan kotikylään. Viranomaisten mukaan alueet ovat turvallisia.

Hallituksen päätös on aiheuttanut huolta ja kritiikkiä avustustyöntekijöiden sekä länsimaisten diplomaattien keskuudessa. Heidän mielestään ohjelma liittyy Nigerian vaaleihin, joiden tavoitteena on saada mahdollisimman moni palaamaan kotikyläänsä äänestämään tulevissa vaaleissa, nyt alkaneissa parlamenttivaaleissa ja presidentinvaalissa helmikuussa 2019.

Isä Maurice Kwairanga (Kuva: World Watch Monitor)

Isä Maurice Kwairanga, joka on vastuussa St .Theresan kirkosta Adamawan Yolassa olevalla leirillä, on myös tuominnut tämän ihmisten pakkopalautuskampanjan pelkäksi poliittiseksi propagandaksi.

“Viranomaiset haluavat näyttää, että he ovat voittaneet sodan, vaikka nillä syrjäisillä alueilla, joissa suurin osa ihmisistä asuu, tilanne ei ole läheskään turvallinen. Esimerkiksi Michikassa, Madagalissa ja Gwozassa liikkuu vielä sotilaita, jotka kantavat aseita. Jotkut maan sisäiset pakolaiset St.Theresassa tulevat eteläisestä osasta Bornon osavaltiota, varsinkin Gozasta, joka oli Boko Haran `pääkaupunki`.

30. elokuuta kymmeniä Nigerian sotilaita kuoli, kun militantit valtasivat tukikohdan Zari Villagessa lähellä Nigerin rajaa. Viimeisen kuuden viikon aikana toteutetuissa neljässä iskussa kerrotaan ainakin 90 sotilaan kuolleen.

Isä Kwairanga vastusti myös kesäkuussa pakolaisten siirtoa St. Theresan leiriltä. Bornon osavaltion kuvernööri yhdessä armeijan kanssa aikoi siirtää heidät, mutta he kieltäytyivät. Jotkut maan sisäiset pakolaiset palasivat yhteisöihinsä Kamerunin rajalle vain tullakseen tapetuiksi. Jotkut taas pääsivät pakenemaan takaisin St.Theresan leirille.

Toiset maan sisäiset pakolaiset, jotka lähetettiin pakolla kotiin, asuvat nyt leireillä Gwozan kaupungin ympärillä. Heidän mukaansa militantit ovat piiloutuneet puskiin ja vuorille. He tulevat yöllä ja hyökkäävät sekä tappavat ja kidnappaavat nuoria naisia. Näillä alueilla ei ole armeijaa eikä poliisia auttamassa.

Boko Haramin hyökkäysten takia siirretyt naiset odottavat ruokaa ST.Theresan katolisessa kirkossa Yolassa. (World Watch Monitor)

Uhkaava nälänhätä

Hallitus on sulkenut joitakin leirejä ja paluusta kieltäytyneet pakolaiset eivät saa enää apua: jotkut heistä jopa näkevät nälkää.

“ Valitettavasti meillä ei ole tarpeeksi resursseja tarpeisiin nähden”, sanoo isä Kwairanga. ”Katolinen kirkko tarjoaa ruokaa ja apua yli 700:lle maan sisäiselle pakolaiselle St.Theresassa, mutta autamme myös ruoanjakelussa muualla, mikäli resurssimme vain riittävät siihen.”

”Nykyinen turvattomuus johtuu myös siitä, että paikalliset Fulani- karjapaimenet tekevät hyökkäyksiä. Monet näistä yhteisöistä elävät maanviljelyllä. Mutta turvallisuussyistä he eivät voi enää viljellä. Paimenet tulevat suurin joukoin, jotkut jopa naapurimaista, ja heillä on vaaralliset aseet. He tunkeutuvat yhteisöihin, tuhoavat sadon ja tappavat viljelijät.
Poliisille tehdyt raportit hyökkäyksistä eivät onnistu byrokratian takia. Toimenpiteisiin ryhtyminen kestää useita päiviä, ja silloin paimenet ovat jo tuhonneet kaiken ja lähteneet”.

Kansainväliset järjestöt ja kehitysyhteistyöjärjestöt auttavat taloudellisesti nälänhädän uhkaamilla alueilla. YK:n humanitaarisen avun johtajan Mark Lowcockin mukaan nälänhätä torjuttiin alueella viime vuonna kansainvälisen avun ansiosta. Mutta miljoonat ihmiset Nigeriassa, Nigerissä, Tsadissa ja Cameronissa ovat silti suuressa avun tarpeessa. Lowcock varoitti, että kriisi ei ole ohi. On miljoonia ihmisiä, jotka tarvitsevat apua.

Lähde

Tutustu lisää Nigerian tilanteeseen.

OD kalenteri