Nettiadressi ”rakentavan keskustelun puolesta kirkossa”

 

Suomalaiset ovat innokkaita keräämään nimiä adresseihin ja netti on tehnyt sen vielä helpommaksi.

Viime aikojen repivät keskustelut kirkossa ovat tuoneet nettiin nyt adressin, jossa pyydetään kirkolta rakentavaa vuoropuhelua.

Adressi pyytää, että kirkossa sallittaisiin aito monipuolisuus.

– Vetoamme Suomen ev.lut. kirkon päättäjiin, työntekijöihin ja jäseniin rakentavan keskusteluilmapiirin säilyttämiseksi eri tavoin ajattelevien välillä kirkossamme, kirjoittavat adressin ensimmäiset allekirjoittajat Hermanni Riikonen ja Raili Kemppainen.

– Katsomme, että kirkolliseen elämään kuuluu monipuolinen ja itsenäinen järjestökenttä, jolla on oikeus rakentavasti haastaa kirkollista valtavirtaa. Kirkossa ja seurakunnissa on suvaittava erilaisuutta ja oltava tilaa käydä keskustelua, samoin järjestöjen sisällä. Emme hyväksy hengellistä väkivaltaa, emme yksilöihin emmekä yhteisöihin kohdistuvaa.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Adressissa vaaditaan, että kirkollisia järjestöjä tulisi kohdella tasapuolisesti niiden pitkäjänteistä työtä Suomessa ja ulkomailla kunnioittaen.

– Kirkon rahoittamassa toiminnassa järjestöiltä voidaan odottaa kirkkohallituksen päätösten kunnioittamista. Erimielisyydet hyväksyttävistä toimintatavoista tulee pyrkiä ratkaisemaan keskusteluin, ennen kuin aletaan uhata rahoituksen epäämisellä, Riikonen ja Kemppainen kirjoittavat.

Adressi kokonaisuudessaan