Yhdysvaltalainen progressiivisen rockin tähti Neal Morse esiintyi viime viikonloppuna Keuruulla Iso Soitto -musiikkitapahtumassa. Nuotan haastattelussa Neal kertoi lapsuudestaan liberaalissa perheessä, huikeasta musiikkiurastaan sekä niistä käänteentekevistä elämäntilanteista, jotka johtivat hänet löytämään Kristuksen.
Morsen isä opetti hänet jo pienestä pitäen laulamaan ja soittamaan hyvin monipuolisesti.
– Opin soittamaan pianoa 5-vuotiaana ja kitaraa 9-vuotiaana. Musiikki oli iso juttu, ja tulen musikaalisesta perheestä, Morse kertoo.
Kristinusko ei kuitenkaan ollut osa hänen lapsuuttaan. Päin vastoin, Raamatun opetusten katsottiin edustavan suoranaista pahuutta.
– Kun kasvoin, pidettiin kristinuskoa pahana vihollisena ja kristittyjä omituisina friikkeinä. Jeesus-friikit olivat ihmisiä, joista halusit eroon, Morse muistelee.
Rauhaa ei löytynyt keikkailusta
Aikaa myöten Morse sai paljon kuuluisuutta ja menestystä lahjakkaana muusikkona. Hän kiersi ympäri maailmaa soittamassa, mutta rauhaa hän ei sydämelleen löytänyt.
– Kolmissakymmenissä tunsin olevani lopussa, masentunut ja toivoton. Urani oli kuollut, ihmissuhteeni olivat kuolleita, tunsin itsekin olevani kuollut. Toivoinkin olevani.
Hädässään Morse päätyi rukoilemaan ja etsimään apua Jumalalta, vaikka ei ollut varma, olisiko siitä mitään hyötyä. Siitä kuitenkin alkoi prosessi, joka muutti hänen elämänsä. Muutettuaan Jumalan johdatuksessa toiseen kaupunkiin hän tapasi tulevan vaimonsa ja alkoi käydä hänen seurakunnassaan.
– Siellä kohtasin Herran, koin Pyhän Hengen ja lopulta minusta tuli kristitty, Morse iloitsee.
Valona pimeydessä
Nykyään Morse kiertää maailmaa kristittynä muusikkona, mutta on edelleen erittäin suosittu myös ei-uskovien progressiivisen rockin fanien keskuudessa. Nuotan saamien tietojen mukaan Keuruullekin oli saapunut paljon ei-uskovia musiikkifaneja jopa muista maista kuuntelemaan Morsen laadukasta esitystä.
Konsertissaan Morse toi selvästi uskonsa esille ja todisti muun muassa Jaida-tyttärensä ihmeparantumisesta, mikä kosketti yleisöä herättäen silminnähtävästi suuria ja syviä tunteita. Myös Morse itse liikuttui todistaessaan lavalla.
– Kun puhut siitä, mitä Jumala on tehnyt, ja Jumala on läsnä todistuksessasi, ei ole mitään sen vertaista, Morse totesi.
Maailmantähdellä on myös viesti suomalaisille nuorille muusikoille, joita hän haluaa rohkaista asettamaan Jumalan elämänsä ykköseksi esimerkiksi rahan ja ihmissuhteiden sijaan.
– Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ennen mitään muuta. Ennen musiikkia, ennen rahaa, ennen ihmissuhteita, ennen mitään muuta. Etsikää ensin Häntä, ja antakaa sitten Jumalan rakkauden virrata musiikkinne, rahanne ja ihmissuhteidenne läpi. Tulette olemaan siunattuja, Morse kehotti.
Katso koko videohaastattelu Nuotan Youtube-kanavalta!