Miksi sairastumme syömisestä?

 

Anoreksia on yleisimmillään nuorilla naisilla

Elämme yhteiskunnassa, jossa etenkin nuorten naisten itsetunto on pohjalukemissa. Mikä meitä vaivaa?

Anoreksia (anorexia nervosa) ja bulimia (bulimia nervosa) variaatioineen on tunnettu vähintään noin kolmen vuosisadan ajan, jonka jälkeen siihen on yritetty antaa monenlaisia diagnoosia vuosien mittaan, kunnes lopulta ymmärrettiin, että kyse on ennen kaikkea psyykkisestä sairaudesta. Vaikka oireet ovat hyvinkin fyysisiä, vika on niin sanotusti korvien välissä. Mistä on saanut alkunsa kulttuuri, joka vaatii omaksujiaan laihtumaan ja näyttämään tietynlaiselta? Ulkonäöllä on toki aina ollut merkityksensä, onhan mittava osa Laulujen laulustakin ylistystä rakkauden kohteen ihastuttavia hiuksia ja vartaloa kohtaan. Jossain menee kuitenkin terveen ja epäterveen välinen ohut raja, jonka ylittämistä tuskin huomaakaan.

Suurin osa naisia

Noin 95 prosenttia anoreksiaan sairastuneista on naisia, mutta miesten osuus kasvaa jatkuvasti. Suomalaisistakin arviolta viisi prosenttia käy tai on käynyt läpi tämän sairauden jossain elämänsä vaiheessa. Kyseinen tauti on yleisin nuorena 12-20 vuotiaana, ja tyypillisesti juuri murrosiän jälkeen, sen aikana tai jopa ennen murrosikää. Tätä seikkaa selitetään usein sillä, että murrosiässä nuori käy läpi monenlaisia muutoksia sekä fyysisesti, psyykkisesti että henkisesti. Ei ole olemassa jotain yksittäistä syytä, joka selittäisi taudin puhkeamisen, mutta yhdeksi taustatekijäksi mainitaan usein lapsuuden mahdolliset traumat. Myös lapsuudessa käydään läpi monia tärkeitä kehitysvaiheita, joissa tapahtuneet häiriöt saattavat myöhemmin ilmetä juuri syömishäiriönä.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Jeesukselle ei paino merkitse

Ei ole olemassa yhtä rajaa, jonka ylittäminen tarkoittaisi sitä, että suhtautuminen omaan vartaloon ja syömiseen ei ole enää tervettä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, monessa mielessä. Miksi sitten jotkut sairastuvat ja toiset taas elävät lähes koko elämänsä suhteellisen tyytyväisinä omaan kehoonsa? Ihmismielessä on paljon ihmiselle itselleen vierasta ja tuntematonta, mutta Jumala tuntee ja tietää kaiken, syvimmätkin salaisuutemme. On tavallaan lohduttavaa ja helpottavaa ymmärtää, että loppujen lopuksi ulkonäöllä ei ole merkitystä, etenkin, jos unohdetaan kaikki ”mutku” kommentit, jotka seuraavat usein toteamusta siitä, että Jeesukselle ei merkitse se, painatko 61,5 vai 58,1 kilogrammaa. ”Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.” (Gal. 5:6) Ainoastaan usko pelastaa.

Tämä on lyhennelmä Nuotta.com:ssa esiintyneestä artikkelista. Teksti: N-Tiimi Heidi Poikonen
Kuva: freeimages.comLähteet alkuperäiseen tekstiin: iltasanomat.fi, jyx.jyu.fi