Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Mikkelin hiippakunnan piispanvaalissa neljä virallista ehdokasta

 

Pekka Huokuna. Kuva: Kirkon kuvapankki/Jonne Vaahtera

Rovasti Pekka Huokuna on asetettu ehdolle Mikkelin hiippakunnan piispaksi. Aikaisemmin ehdolle on asetettu dosentti Sammeli Juntunen, teologian tohtori Mari Parkkinen ja dosentti Pekka Särkiö.

Vuonna 1960 syntynyt Pekka Huokuna on koulutukseltaan teologian maisteri. Hän on toiminut vuodesta 2019 kirkkohallituksen kansliapäällikkönä. Aikaisemmin Huokuna on ollut mm. Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston johtajana toimivana kirkkoneuvoksena. Pekka Huokuna on vihitty papiksi vuonna 1985.

Pekka Huokuna on neljäs virallisesti ehdolle asetettu ehdokas Mikkelin piispanvaalissa, kun valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjat toimitettiin Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituliin 6. helmikuuta. Dosentti Pekka Särkiö asetettiin ehdolle 27.1., dosentti Sammeli Juntunen 31.1. ja teologian tohtori Mari Parkkinen 2.2. Vuonna 1971 syntynyt Mari Parkkinen on koulutukseltaan teologian tohtori. Hän on toiminut vuodesta 2021 Imatran seurakunnan kirkkoherrana. Aikaisemmin Parkkinen on ollut mm. seurakuntapastorina Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa. Mari Parkkinen on vihitty papiksi vuonna 2010.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Piispanvaalin ehdokasasettelu alkoi 1.1.2023 ja kestää 1.3.2023 kello 15 saakka. Vaalissa on noin 1100 äänioikeutettua, joista puolet on pappeja ja puolet maallikkovalitsijoita. Vähintään 30 äänioikeutettua voi muodostaa valitsijayhdistyksen, jolla on oikeus asettaa ehdokas.

Mari Parkkinen. Kuva: Kirkon kuvapankki/Kari Rossi

 Piispanvaali toimitetaan torstaina 25.5.2023. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, järjestetään toinen vaalikierros kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken. Mahdollisen toisen kierroksen vaalipäivä on perjantai 16.6.2023.    Mikkelin hiippakunnan uuden piispan on määrä aloittaa virassaan 1.9.2023. Arkkipiispa  Tapio Luoma  vihkii hänet piispan virkaan Mikkelin tuomiokirkossa sunnuntaina 3. syyskuuta.

Mikkelin hiippakunnan nykyinen piispa  Seppo Häkkinen jää eläkkeelle syyskuun alussa 2023.