Marja Heltelästä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan uusi kirkkoherra

 

Haagan seurakunnan kirkkoherra Marja Heltelä valittiin yksimielisesti Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan uudeksi kirkkoherraksi ja tuomiorovastiksi.

Heltelä on aiemmin toiminut mm. Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa johtavana kappalaisena ja vs. kirkkoherrana sekä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa että Lohjan seurakunnassa.

Tuomiokirkkoseurakunnassa kirkkoherra valittiin välillisellä vaalitavalla, jossa uuden kirkkoherran valinnan teki syksyn 2014 seurakuntavaaleissa valittu seurakuntaneuvosto.

Tuomiokapituli tutki ennen vaalia Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran virkaa hakeneiden pappien kelpoisuuden virkaan ja antoi heistä seurakuntaneuvostolle lausunnon. Seurakuntaneuvosto haastatteli 9.4. kolme hakijaa Marja Heltelän, Martti Häkkäsen ja Reijo Liimataisen. Seurakuntalaisilla oli mahdollisuus tutustua hakijoihin ja esittää heille kysymyksiä maanantaina 23. huhtikuuta pidetyssä vaalipaneelissa.

Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra, tuomiorovasti Matti Poutiainen jää eläkkeelle 1.9.2018 alkaen. Poutiaisen lähtömessua vietetään sunnuntaina 27.5. klo 10 Tuomiokirkossa ja messun jälkeen lähtöjuhlaa Tuomiokirkon kryptassa