Luther-säätiön lähetyshiippakunta on tarkoitus perustaa ensi vuoden maaliskuussa. Lähetyshiippakuntaan valitaan ja vihitään myös uusi piispa Matti Väisäsen seuraajaksi toukokuussa.
Viime lauantaina 24. marraskuuta Helsingissä kokoontunut Suomen Luther-säätiön seurakuntia edustava valtuuskunta yhdessä joidenkin muiden hiippakuntaan mukaan tulevien henkilöseurakuntien kanssa hyväksyi suunnitelmat Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan perustamiseksi maaliskuussa 2013.
Luther-säätiön dekaani Juhana Pohjolan mukaan mukana on Luther-säätiön seurakuntien lisäksi muutamia itsenäisiä henkilöseurakuntia, muun muassa Raumalla toimiva seurakunta.
Perustamisen yhteydessä toimitetaan myös piispanvaali, jossa uudelle hiippakunnalle valitaan piispa. Piispa Matti Väisänen vihkii virkaan ja luovuttaa tehtävänsä uudelle piispalle toukokuussa.
Suomen Luther-säätiön seurakunnat sekä niiden kaitsijana toiminut Matti Väisänen ovat tähän asti toimineet osana Ruotsin ja Suomen lähetyshiippakuntaa (Missionsprovinsen i Sverige och Finland).
– Läheinen suhde Missionsprovinseniin säilyy tämän jälkeenkin, mutta uuden Lähetyshiippakunnan perustamisen myötä Suomeen syntyy itsenäinen kirkollinen rakenne, piispa Matti Väisänen toteaa Luther-säätiön tiedotteessa.
Helsingin kokouksessa hyväksyttiin perustettavan hiippakunnan vaakuna ja tunnuslause: Scriptura sacra ius nostrum divinum, ’Pyhä Raamattu on meidän jumalallinen oikeutemme’.
– Kirkon elämän ja myös kirkko-oikeuden perustana on oltava Jumalan sana eikä inhimilliset mielipiteet, selitti tunnuslauseen merkitystä lakimies, pastori Jyrki Anttinen.
Vuonna 1999 perustetulla Suomen Luther-säätiöllä on säännöllistä jumalanpalvelustoimintaa 27 paikkakunnalla. Järjestäytyneitä seurakuntia on yhteensä 21.
Lue myös:
Luther-säätiö muodostaa hiippakunnan Suomeen vuonna 2013