Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Luther ei ollut ensimmäinen Raamattua kansankielelle kääntänyt

 

Martti Luther muistetaan saksankielisen raamatunkäännöksen laatimisesta, mutta hän ei ollut ensimmäinen tuolla saralla.

-Lutherin aikaan oli jo olemassa toistakymmentä saksankielistä raamatun osan käännöstä, sekä muutamia ranskankielisiä. John Wycliffe oli kääntänyt raamatun jo 1300-luvulla kansankielelle, englanniksi. Kokonaisia käännettyjä Raamattuja oli vähemmän, kertoo tutkijatohtori Kaius Sinnemäki.

Raamatun kääntäminen kansankielelle oli yleisempää kristikunnan itäisellä laidalla.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

-Idän kirkoissa Raamattua käännettiin jo esimerkiksi etiopiaksi ja Kaukasuksen kielelle jo kristinuskon ensimmäisistä vuosisadoistalähtien. Lännessä tätä tehtiin vähemmän, Sinnemäki kertoo.

Joskus kuulee väitetyn, että roomalaiskatolinen kirkko oli kieltänyt Raamatun kääntämisen kokonaan.

-Nykytutkimus on osoittanut, ettei katolisella kirkolla ollut ykskantaista käännöskieltoa. Kysymys oli sitten yksittäisten käännösten kieltämisesä, joiden katsottiin sisällöltään poikkeavan kirkon traditioista ja sisältävän harhaoppeja, tutkijatohtori Kaius Sinnemäki sanoo.

Millainen prosessi koko Raamatun kansankielelle kääntäminen oli? Kuuntele Armoa 2017 –ohjelma torstaina kello 09:05 ja uusintana klo 13:05. Ohjelmassa on vieraana tutkijatohtori Kaius Sinnemäki. Ohjelmasarjan menneet osat löydät Radio Dein verkkosivuilta ohjelma-arkistosta.