Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Luterilainen seurakuntayhteisö Uusi Verso julkaisi seurakuntalaisten tekemää ylistysmusiikkia

 

Kuva: Uusi Verso

Tamperelainen seurakuntayhteisö Uusi Verso julkaisi ensimmäistä kertaa ep:n, joka sisältää kuuden kappaleen verran ylistysmusiikkia.

”Ikiaikainen”-ep on harvinaislaatuinen julkaisu luterilaisen kirkon sisällä, sillä kappaleet ovat seurakuntalaisten tekemiä. Sanoitukset ja sävellykset ovat yhteisön musiikkikollektiivin Verso Musicin käsialaa. Aiemmin Suomessa yhteisössä syntynyttä musiikkia on julkaissut Verkosto Kollektiivi.

Verso Musicin ep:n tarkoitus on palvella yhteisöjä ja seurakuntia maassamme, erityisesti nuoria ja nuoria aikuisia.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Kun taivas ja maa kohtaavat, muusikko ei voi olla tekemättä musiikkia. Tämä kokonaisuus on syntynyt seurakunnan keskellä seurakuntaa varten. Haluamme ilmaista sitä, mitä Jumala tekee meissä ja samalla uudistaa seurakuntamusiikkia, kertoo Verso Musicin johtaja, Uuden Verson pastori Ralf-Eerik Friman

Ikiaikainen-ep:n kappaleet ovat Alfa ja omega, Mistään huolissanne, Toivo pelastettujen, Jeesus hallitset, Nostan katseeni ja Ihmeellinen elämä. Niistä suurin osa on syntynyt korona-ajan alkupuolen epävarmoina aikoina. Sanoituksellisissa teemoissa korostuvat Jumalan iankaikkisuus ja suuruus, turva Jumalassa ja pyhä huolettomuus.

Uusi Verso -yhteisö kertoo, että 9.10. julkaistu ep on nuorekasta ja iloista ylistysmusiikkia, jonka sovituksissa kuuluvat elektroniset saundit.

– Jumalan rakkautta saa ja pitää juhlia! Yksi Uuden Verson arvoista on muutenkin ’lupa innostua’. Esimerkiksi biisien ’Mistään huolissanne’ ja ’Ihmeellinen elämä’ tahtiin on helppo tanssia ja bilettää, toteaa Mikko Sarimaa, yksi laulujen tekijöistä.

Kappaleita ovat olleet säveltämässä ja sanoittamassa Hannu Hakkola, Vladimir Halinen, Susanna ja Mikko Sarimaa, Piia Lehtonen, Marika Häyrynen, Elin Liukkunen sekä Ralf-Eerik Friman. Ep:n tuottajana on pääosin Hannu Hakkola.

Uusi Verso on uuden sukupolven seurakuntayhteisö, joka painottaa yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Yhteisö on osa Tampereen ev. lut. seurakuntien toimintaa.