Lipponen: ”Nyt pitää edistää yhteenkuuluvaisuutta”

– Vähemmistöjen pitäisi voida edustaa itse itseään, katsoo Paavo Lipponen. Entinen pääministeri otti kantaa vähemmistöryhmien asemaan Radio Dein Ajankohtaistunnin haastattelussa.

Kulttuurivähemmistöt ovat Lipposen mukaan Euroopassa ja Suomessa yhä marginaalissa.

Lipponen kuitenkin arvioi, että vähemmistökysymykset ja monikulttuurisuus ovat nousseet viime vuosina meillä enemmän esille kuin pitkiin aikoihin.

PS Lemmetyinen Kyynel ja kiitos

– Kysymys on siitä, että valtaväestö ymmärtäisi vähemmistöjen asemaa silläkin tavalla, että vähemmistöjen pitäisi voida edustaa itse itseään ja hoitaa omia asioitaan, painotti Paavo Lipponen Radio Dein haastattelussa.

Pikkuparlamentissa Helsingissä järjestettiin tällä viikolla Euroopan omatunto -konferenssi, jonka  tavoitteena on rakentaa yhdenvertaista ja monikulttuurista Eurooppaa. Konferenssin järjestelyistä vastasi luovan kulttuurin yhdistys Drom ry.

Järjestön puheenjohtaja, kulttuurineuvos Veijo Baltzar teki pikkuparlamentissa aloitteen Euroopan unionin monikulttuurisuuspolitiikan uudistamiseksi. Baltzar totesi konferenssin tiedotustilaisuudessa, että Suomessa eletään luokkayhteiskunnassa.

– Yhteiskunnassa emme varmaan koskaan pääse eroon siitä, että tällaisia luokka-asetelmia on. Nyt pitää edistää ihmisten yhteenkuuluvaisuutta ja pyrkiä lieventämään eroja, jotka johtuvat erilaisista tuloista ja taustoista, Lipponen kommentoi Balzarin esitystä Radio Deille.

Valtiomiehen toiveena on, että tehtävä tuloerojen tasaamisesta ja suomalaisten yhteenkuuluvuuden kasvattamisesta otettaisiin yhteiskunnassa tosissaan mahdollisimman laajasti.

Lipposen mukaan kansalaisen vastuu alkaa siitä, että ”kohdataan ihminen ihmisenä”, ei vähemmistöön kuuluvana toisena. Kansalaisten tulisi olla mukana siinä, että syrjintää vastustetaan ja epäkohtiin otetaan kantaa.

– Se voi vaatia rohkeutta, mutta yhdessä kun tehdään, niin silloin se on voimaa.

Radio Dei Radiot_fi