Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Lights On -lamppuprojekti kerää varoja ihmiskaupan vastaiseen työhön

 

V.A.L.O. – ei orjuudelle ry:n projekti Lights On syntyi, kun järjestö sai Finvalolta lahjoituksena 27 paljasta valaisinkehikkoa. V.A.L.O. keräsi joukon julkisuudenhenkilöitä ja mediavaikuttajia tekemään kehikoista lampunvarjostimia. Osallistujiin lukeutuu niin muusikoita, taiteilijoita kuin bloggaajiakin. Mukana ovat muun muassa pikaluistelija Mika Poutala, poliitikko Sari Essayah, koomikko Mikko Vaismaa ja artisti Musta Barbaari.

 

Viime keväänä alkaneen projektin edetessä varjostimien tekijät eli tuunaajat ovat jakaneet välähdyksiä työnsä vaiheista sekä ajatuksiaan ihmiskaupasta sosiaalisessa mediassa. Lights On -projekti päättyy Lucian eli valontuojanpäivänä 13. joulukuuta, jolloin valmiit lampunvarjostimet huutokaupataan sosiaalisen median kautta. Niistä saatava tuotto käytetään kokonaisuudessaan V.A.L.O.:n ennaltaehkäisevään ja tiedottavaan työhön Suomessa.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Tuunaajien kommentteja ihmiskauppaan liittyen on kerätty Lights On -verkkosivuston blogiin. Koomikko Mikko Vaismaa kirjoittaa: ”Jokaiselle ihmiselle on annettu lahjana elämä. Annetaan mahdollisuus, että kaikki saisivat elää sen vapaana. Tässä on yksi tilaisuus tiputtaa pisara mereen.”

Sari Essayah toteaa, että ihmiskaupalta on helppo sulkea silmänsä, koska ilmiö on usein kätketty pois ”tavallisen” ihmisen näkökentästä. ”Tämä ei kuitenkaan muuta sitä todellisuutta, että kyseessä on erittäin vakava ja maailmanlaajuinen ilmiö, joka valitettavasti esiintyy lähes kaikissa maissa, myös meillä Suomessa. Se, että monet meistä eivät välttämättä koskaan joudu suoraan kosketukseen ihmiskaupan kanssa, ei vapauta meitä vastuusta toimia!”

Lotta Hintsa, Miss Suomi 2013, kertoo, miksi hän halusi valita valkoisen värin lampun varjostimeensa. ”Haluaisin, että mahdollisimman moni ihmiskaupan uhri saisi uuden puhtaan alun, saisi kokea itsensä vapaaksi ja mielensä kevyeksi sekä olonsa turvalliseksi. Toivon, että kukaan ei enää likaisi heidän uutta alkuaan.”

Lights On -projektin verkkosivu on www.lightson2014.com.

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie