Lestadiolaisäidin tarina rikkoi kirjaston varausennätyksen Oulussa

Pauliina Rauhala on kolmen pojan äiti

Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu on rikkonut Oulun kaupunginkirjaston varausennätyksen. Teoksesta oli tiistaina 941 varausta. Taivaslaulu kertoo nuoresta lestadiolaisparista.

Kirjastonhoitaja Helena Jaakola kertoo sanomalehti Kalevalle, että Taivaslaulu-kirjan varausjono on ennätys. Kirjaa joutuu odottamaan kuukausikaupalla, vaikka kirjasto on jo ottanut lisäkappaleita kysynnän vuoksi. Oulun seudun kirjastoissa Taivaslaulua on hankittu satakunta kirjaa.

Radio Dein yhteistyössä luterilaisen seurakuntien kanssa toteuttama iltapäivälähetys Toivon Päivä ruoti Taivaslaulu-teosta ohjelmistossaan viime viikolla. Toivon Päivän juontaja Mikko Salmi arvioi Pauliina Rauhalan romaania keskustelua kirvoittavaksi esikoisteokseksi, joka herättää pohtimaan uskonnollisen yhteisön, yksilön ja uskon yksilön välistä vuorovaikutusta ajatuksia keskustelua herättävällä tavalla.

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan

Taivaslaulu-kirja kertoo nuoresta lestadiolaisparista. Kirja on myös kuvaus naisen uupumuksesta, joka koostuu loputtomista raskaudenpeloista, synnytyksistä, lapsista ja uskon vaatimuksista.

Kirjan kustantanut Gummerus on ehtinyt ottaa äskettäin ilmestyneestä romaanista jo kolmannen painoksen.

Kirjailija Pauliina Rauhala on itse  9-, 5- ja 2-vuotiaiden poikien äiti.

Radio Dei RADIOT_FI 2