Kuopiossa tehdään laajaa ja lämminhenkistä yhteis- ja rukoustyötä, jotta evankeliumi leviäisi

 

Kuopiolainen IHME-ryhmä kokoaa kristittyjä vastuunkantajia eri seurakunnista rukoilemaan ja työskentelemään yhdessä evankeliumin levittämisen puolesta. Kesäkuun 7:ntenä paikalla olivat mm. Antti Turunen Koti-seurakunnasta (vas.), Jaakko Ojala Kansan Raamattuseurasta, Outi Ryhänen NNKY:stä, Anni Tanninen ev.-lut. seurakunnasta, Elisa Brander Metodistiseurakunnasta, Jyrki Liukkonen Tukikohta -seurakunnasta ja Björn Cederberg Kulmakivi -seurakunnasta sekä Petri Melander (ei kuvassa) Eelim-helluntaiseurakunnasta.
Kuva: Erja Taura-Jokinen

Pohjois-Savossa yli sata kristittyä on kouluttautunut kohtaamaan ihmisiä seudun vilkkaimmilla ja suosituimmilla kauppapaikoilla.

Olennaista ei ole se, mitä kirkkoa, seurakuntaa tai kristillistä järjestöä kukin edustaa. Tärkeintä on rukous paikkakunnan parhaaksi, yhteys sekä se, että sanoma Kristuksen sovitustyöstä tavoittaisi uskosta osattoman.

Tätä toteuttaa kuopiolainen IHME-ryhmä, johon kuuluu kristittyjä vastuunkantajia yli kymmenestä eri organisaatiosta.

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

On myös tärkeää tuntea toisensa ja vaihtaa kuulumisia. Mutkaton yhteishenki näkyykin lämpiminä halauksina, kun väki kokoontuu tapaamiseen.

Kuopion Eelimiin (helluntaiseurakuntaan) johtavaksi pastoriksi kutsuttu Petri Melander vahvistaa hyvän ilmapiirin:

– Kun tulin uusiin tehtäviin toisesta kaupungista, tunsin tässä ryhmässä oloni heti todella tervetulleeksi, hän kiittää.

Kulmakivi-seurakunnan Björn Cederbergin mukaan kristillisellä yhteistyöllä on Kuopiossa vuosikymmenien hedelmällinen historia:

– Nykyisin kokoonnumme joka kuukausi vaihtuvasti eri seurakunnan tiloihin rukoilemaan.

– Vuosien mittaan IHME-ryhmä on ollut mukana esimerkiksi torilla pidetyssä vapputapahtumassa sekä koulujen päättäjäispäivänä nuorten suosimassa Väinölänniemen kaupunkipuistossa, kertoo Jyrki Liukkonen Tukikohta-seurakunnasta.

Monet IHME-ryhmän osallistujatahoista ovat mukana myös Savon Torilähetyksessä, yhteiskristillisessä torityössä, joka käynnistyi keväällä 2021.

– Tänä kesänä kristityt eri seurakunnista ovat Kuopion torilla yhdessä tapaamassa ihmisiä joko keskiviikkona tai launtaina, vuoroviikoin, kertoo Elisa Brander Metodistiseurakunnasta.

Näky toiminnasta sai alkunsa, kun moni kristitty sai toisistaan tietämättä torityön sydämelleen. Säännöllistä torilähetystä on myös Siilinjärvellä, Maaningalla, Nilsiässä ja Juankoskella

– Näihin vapaaehtoistehtäviin on kouluttautunut Pohjois-Savossa jo toistasataa kristittyä, tänäkin vuonna koulutuksissa oli 35 henkilöä, kertoo Jaakko Ojala Kansan Raamattuseurasta.

Savolaiset ovat iloisia ja rupattelevaisia, joten torilla on helppo aloittaa jutustelut ventovieraidenkin kesken:

– Yleensä kävely torin poikki vie arvioitua enemmän aikaa. Jos on kiire, kannattaa valita jokin toinen reitti, naurahtaa Anni Tanninen evankelis-luterilaisesta seurakunnasta.