Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Kristityt perustivat JeesusPelastaa-veriryhmän Tampereella

 

Kuva: Jari Härkönen, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu

– Ihmiset tarvitsevat monesta eri syystä verta, ja me voimme antaa sitä heille, toteaa pastori Kirsi Hakala, joka innostaa Uusi Verso -verkoston ihmisiä verenluovuttajiksi.

Uusi Verso on pääosin nuorista aikuisista muodostuva verkosto, joka painottaa yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Se on osa Tampereen ev.lut. seurakuntien toimintaa.

Pastori Kirsi Hakala on ollut syksystä 2016 alkaen nuorten aikuisten työntekijöiden ”lähiesinainen”.

Dei  Eurovaalit neliöb. 7.5.-3.6.

– Olen itse luovuttanut verta 85 kertaa. Viime aikoina olen kantanut huolta siitä, että nuorempiakin pitäisi saada toimintaan mukaan. Kun havaitsin, että Uuden Verson messuissa on päivän aikana koolla kolmisensataakin ihmistä, sain idean kannustaa heitä mukaan.

Nyt Uuden Verson Armotalli-väki edistää tärkeää asiaa. Se perusti huhtikuun lopulla JeesusPelastaa-veriryhmän, joka lähti joukolla Tampereen Veripalveluun kesäkuun ensimmäisenä päivänä.

– Ryhmä voi tilata täsmällisen kellonajan verenluovutukseen. Näin se hoituu nopeasti, jonottamatta.

Veriryhmän JeesusPelastaa-nimi kuvaa luovuttajien arvomaailmaa eli sitä, kuka viime kädessä elämämme pelastaa.

– Yhteisön ja ryhmän nimet ovat tärkeitä siksi, että Veripalvelu pystyy tallentamaan tiedot luovutuksista täsmällisesti. Vähintään 20 luovutuksesta tulee hopeinen ja 30 luovutuksesta kultainen kunniakirja. Kultaa tavoittelemme, sillä se on kuninkaan väri, Kirsi Hakala tuumaa.

Verenluovuttajien apu on arvokas, sillä se saattaa pelastaa vakavasti sairaan hengen jo seuraavana päivänä. Esimerkiksi viisi luovuttajaa voi auttaa jopa 15:ttä potilasta.

Erityinen Uuden Verson kampanja-aika on 1.6.2017-31.5.2018, jolloin toiminta on evakossa tutusta Pispalan kirkosta, remontin takia. Kokoontumiset ovat Tesoman kirkolla.

Uudessa Versossa on tällä hetkellä viitisensataa kävijää.

 

Aiheet