Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Kristityksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden oikeusturva vaarantuu edelleen – avuksi perustettu Petra31 tuo asiantuntijat yhteen

 

Petra31 osuuskunnan hallituksen jäsenistä Taneli Skyttä, Kaisa Huhtala, Timo Keskitalo, Kari Tassia, Ari Kuittinen ja Juan Castillo osallistuivat tiedotustilaisuuteen. Kuva: Mari Turunen

Monen kristityksi kääntyneen turvapaikanhakijan tilanne on Suomessa edelleen vaikea, sillä toistuvasti turvapaikanhakijan kristillistä vakaumusta vähätellään turvapaikkaprosessissa.

Parantaakseen kristityksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden tilannetta kristityt johtajat yhdistivät osaamisensa ja verkostonsa Petra31-nimisen osuuskunnan alle. Alkuvuodesta 2022 perustettu osuuskunta kutsui mediaa sekä ihmisoikeuksien parissa työskentelevien järjestöjen edustajia tiedotustilaisuuteen 23. toukokuuta.

Petra31:n tavoitteena on auttaa Suomessa olevia kristittyjä turvapaikanhakijoita hallinnollisissa prosesseissa, erityisesti oman kristillisen vakaumuksen todistamisessa sekä siihen liittyvien epäkohtien ja niistä nousevien vaarojen esiin tuomisessa viranomaisille.

Kotimaa Neliöb. 27.3.-2.4.

Julkisesti Jeesuksen seuraajaksi tunnustautuneelle ex-muslimille kristillisestä vakaumuksesta seuraa todellinen vainon ja hengen vaara. Tätä vaaraa ei aina ole ymmärretty asianmukaisesti, sillä useita kristityksi kääntyneitä lähimmäisiämme on pakkopalautettu, ja he ovat kohdanneet vainoa kotimaassaan suvun tai valtiovallan taholta, Suomen Lähetysneuvoston puheenjohtaja Timo Keskitalo kuvaa.

Seurakuntatyötä maahanmuuttajien parissa lähes 40 vuotta tehnyt konkari tuntee tapauksia, joissa pakkopalautettu henkilö on päässyt uudelleen pakenemaan. Joskus yhteys on äkisti katkennut palautuksen jälkeen, ja seurannut hiljaisuus on pelottava viesti mahdollisesta kohtalosta.

– Teemme työtä sen eteen, että jatkossa näin ei enää kävisi. Vakaumuksen aitouden arviointi ja todistaminen edellyttävät perehtyneisyyttä niin auttajilta kuin viranomaisilta. Tarjoamme tätä verkostomme kautta, johon kuuluu lakimiehiä ja asiantuntijoita eri seurakunnista ja kristillisistä järjestöistä. Lisäksi kuka tahansa voi toimia yksittäisen turvapaikanhakijan tukihenkilönä. Verkkosivut antavat tätä tarkoitusta varten tietoa ja ohjeita, toteaa puheenjohtaja Taneli Skyttä.

Tiedotustilaisuudessa kuulluissa puheenvuoroissa kuului intohimo ihmisoikeuksien puolustamiseksi. Samalla moni koki turhautumista, kun vakaumuksen arvioinnissa seurakuntien työntekijöiden arvioinnilla liian usein pyyhitään pöytää.

– Kun sain ensimmäisen kerran tiedon Migrin tekemästä kielteisestä turvapaikkapäätöksestä kristityn turvapaikanhakijan kohdalla, itkin koko päivän. Epäoikeudenmukaisuus tuntui musertavalta, Oulun helluntaiseurakunnan pastori ja helluntaikirkon monikulttuurisuustoimikunnan jäsen Juan Castillo

Osuuskunnan kotisivuilla löytyvistä tarinoista käy ilmi, että asiantunteva oikeusapu puolustaa ihmisoikeuksia ja tällaiselle työlle on selvä tarve. Esimerkistä käy irakilaisen turvapaikanhakijan tarina. Suomessa hän kuuli evankeliumin ensimmäistä kertaa elämässään. Mies kävi kastekoulun ja hänet kastettiin 2017. Hänen liityttyä seurakuntaan 2017 muut turvapaikanhakijat alkoivat painostaa häntä. Kotisivuilla kerrotaan:

”Kiusaajien kautta hänen uskonsa tuli klaanin tietoon. Klaani suhtautui islamin mukaisesti jyrkästi ja langetti hänelle kuolemantuomion.  Kaikki materiaalit hengenvaarasta sekä lukuisat tappouhkaukset toimitettiin ajantasaisesti Migrille. Lisäksi ne pastorit ja kotimajoittajat, jotka tuntevat hänet hyvin, toimittivat viranomaisille lausunnot hänen uskon vakaumuksestaan ja sitoutumisestaan seurakunnan palvelutyöhön.

Tilanne oli ajautunut kauhun sekaiseen, epätodelliseen tilanteeseen, jossa kristittyjen rinnalla kulkijoiden ja seurakunnan työntekijöiden todentama vaara sivuutettiin, ja viranomaiset oikeusistuimia myöten päättivät lähettää nuoren ex-muslimikristityn uhkaajiensa käsiin.

Onneksi lopulta laaja yhteistyö ja verkostoituminen ammattilaisten kanssa (Petra31) johti siihen, että usean vuoden piina päättyi, kun lopulta tuli vapauttava päätös, jossa vaara tunnistettiin ja kyseiselle henkilölle myönnettiin turvapaikka.

Traaginen ja ihmisoikeutta loukkaava hengenvaaraan johtava tilanne oli lähellä. On välttämätöntä avata keskustelua siitä, miten on mahdollista, että (kristillisen työn) asiantuntijalausunnot ja selkeä tietoisuus hengenvaarasta on sivuutettu useamman vuoden ajan.  Valitettavasti tämä ole yksittäistapaus.”

Suomalaiset kristityt seurakunnissa ja järjestöissä ovat vuosien ajan tehneet arvokasta työtä kristityksi kääntyneiden maahanmuuttajien parissa. Prosessien pitkäkestoisuus ja kuormittavuus on vienyt monet äärirajoille.

– Jos Petra31 saisi riittävästi osakkaita osuuskuntaan ja voisimme palkata ihmisen työhön, kohdistaisin henkilöresurssin näiden kuormittuneiden auttajien tukemiseen, Timo Keskitalo visioi.

PETRA31:n perustajajäseniä ovat Juan Castillo, Kaisa Huhtala, Timo Keskitalo, Ari Kuittinen, Taneli Skyttä, Kari Tassia ja Tero Vaarna. Toiminta rahoitetaan jäsenmaksuilla. Jäseneksi voi liittyä osuuskunnan verkkosivujen kautta.

Osuuskunnan nimi nousee Psalmista 31: ”Herra, sinuun minä turvaan. Älä milloinkaan hylkää minua. Sinä olet vanhurskas, pelasta minut! Kuule minua, riennä avukseni! Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat.”

Sana kallio on kreikaksi petra.

 
Kylvaja artikkelibanneri