Kristittyjä surmattu Irakissa ISISin valloittamilla alueilla

 

ISIS-taistelijat ovat hyökänneet kirkkoihin. Kuolemalta voi yrittää välttyä maksamalla suojeluveroa.

Irakissa laajoja alueita valloittanut ISIS-islamistiliike on surmannut satoja kristittyjä ja ajanut kymmeniätuhansia pakoon Pohjois-Irakin Mosulissa ja sen ympäristössä, uutislähteet kertovat.

Miljoonakaupunki Mosulin kaduilla on kerrottu olleen satojen tapettujen kristittyjen ruumiita, samoin joidenkin muslimien.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Eräs evankelinen yhteisö menetti useita jäseniään ISIS-taistelijoiden iskettyä sen kokoontumistiloihin, kertoo GodReports-verkkosivusto. Suurin osa surmatuista oli entisiä muslimeja.

– Rukoilkaa puolestamme. Olemme peloissamme. ISIS-taistelijat tunkeutuivat kirkkoomme ja rikkoivat kaiken, mitä näkivät. Sitten he sytyttivät paikan palamaan ja meidän täytyi paeta kellarista. Ne, jotka saatiin kiinni, ammuttiin siihen paikkaan. Meillä ei ole paikkaa, mihin mennä emmekä tiedä, mitä tehdä, iskusta selvinnyt viestitti GodReportsille.

ISISin on kerrottu ottaneen kristittyjä panttivangiksi. Myös kirkkorakennuksia on vaurioitettu tai tuhottu.

Paikallisten uutislähteiden mukaan Mosuliin jääneille kristityille on määrätty vähintään 250 dollarin suuruinen islamilainen suojeluvero, tosin tiettävästi terroristijärjestö Al-Qaida on perinyt suojeluveroa alueella jo aiemmin.

Irakin viime vuosien levottomuuksien keskellä maan pohjoisosaa on pidetty kristittyjen kanssa suhteellisen turvallisena alueena.

Myös runsaasti islaminuskoista väestöä on paennut tiukkaa sharia-lain tulkintaa edustavan ISISin valloittamilta alueilta.