Kristittyjä Israelin ystäviä Viron uuteen hallitukseen

 

Viron hallitus 18.7.2022. Edessä vas. ulkoministeri Urmas Reinsalu, pääministeri Kaja Kallas, Viron presidentti Alar Karis, valtiovarainministeri Keit Pentus-Rosimannus, sisäministeri Lauri Läänemets ja hallintoministeri Riina Solman. Kuva Viron hallituksen Twitter-sivustolta twitter.com/stenbockimaja

Ulkoministeriksi palannut Urmas Reinsalu ja hallintoministeriksi nimitetty Riina Solman tunnustavat julkisesti kristillistä uskoa. Molemmat seisovat myös avoimesti Israelin rinnalla.

– Rakkaat veljet ja siskot, tunnetteko Jerusalemin säteilyn täällä?

Näin aloitti puheenvuoronsa Viron parlamentissa helmikuussa 2022 järjestetyn Jerusalemin rukousaamiaisen isäntä, kansanedustaja ja aiemmin puolustus-, oikeus- ja ulkoministerinä toiminut Urmas Reinsalu. Viron parlamenttiin Riigikoguun oli kokoontunut lähes 100 poliitikkoa, pastoria, liikemiestä ja järjestöjohtajaa rukoilemaan rauhaa Jerusalemille ja antamaan tukensa Israelille.

Kotimaa neliöb. 30.9.-6.10.

Vuosina 2019-2021 ulkoministerinä toimineen Reinsalun ohella kaksipäiväisessa tapahtumassa puhuivat mm. maan edellinen pääministeri (2016-2021), parlamentin puhemies Jüri Ratas sekä useita edellisen hallituksen (2019-2021) ministereitä, kuten sisäministeri Mart Helme, valtiovarainministeri Martin Helme sekä väestöministeri Riina Solman.

Hallituskriisi palautti konservatiivit hallitukseen

Vuonna 2021 valtaan nousseen pääministeri Kaja Kallaksen ensimmäinen hallitus hajosi kesäkuun alussa hänen annettuaan potkut hallituskumppanilleen keskustalaisille ministereille syntyneen epäluottamuksen johdosta. Heinäkuun puolessa välissä Kallas ilmoitti uudesta reformipuolueen johtamasta hallituskoalitiosta, jossa keskustapuolueen tilalle tulivat sosialidemokraattinen puolue ja  Isamaa, joista jokainen sai viisi ministerinsalkkua.

Uuden hallitusohjelman painopiste on Venäjän aggression seurauksena turvallisuudessa ja huoltovarmuudessa, eli kansalaisten pärjäämisessä kohoavien energian ja ruoan hintojen johdosta, ja hallitusohjelmassa puolueet sopivatkin huomattavista lapsilisien korotuksista. Johtuen Ukrainan sodan esiin nostamista jännitteistä ja venäjänkielisten huonosta integroitumisesta virolaiseen yhteiskuntaan, puolueet päättivät ajaa alas venäjänkielisen koulutuksen vuoteen 2030 mennessä.

Heinäkuun 18. päivänä Kaja Kallaksen kakkoshallitus vannoi virkavalansa ja kansalliskonservatiiviseksi puolueeksi profiloituva Isamaa sai haltuunsa ulkoministerin, opetus- ja tiedeministerin, hallintoministerin, yrittäjyys- ja tietotekniikkaministerin sekä oikeusministerin salkut.

Avointa kristillisyyttä ja Israel-ystävyyttä

Ulkoministeriksi palannut Urmas Reinsalu ja hallintoministeriksi nimitetty Riina Solman tunnustavat molemmat avoimesti kristillistä uskoa ja puhuvat siitä julkisesti, ja molemmat ovat esiintyneet mm. Viron TV7-kanavalla.

Riina Solman allekirjoittaa ministerinvalan Riigikogussa 18.7.2022. Tilannetta seuraa taustalta (vas.) Viron presidentti Alar Karis. Kuvakaappaus Riigikogun videostriimistä.

Solman on ajanut näkyvästi perinteisiä perhearvoja kristillisen maailmankuvan pohjalta. Omalla kampanjasivustollaan hän esitteli omia arvojaan otsikolla ”Kannatan kristillisiä arvoja” puolustaen seurakunnan merkitystä yhteiskunnassa sekä miehen ja naisen välistä avioliittoa. Solman kritisoi myös suorasanaisesti Virossa pikavauhtia päätettyä parisuhdelakia.

Vuonna 2019 kristilliselle Teekäija-lehdelle antamassaan haastattelussa Solman lausui seuraavaa: ”Jumala on tukenut minua 18 vuotta. En voisi kuvitella eläväni ilman Häntä. Polkuni Jeesuksen luo alkoi jo lukiossa, kun lauloimme Viljandin Paavalin seurakunnan kuorossa.

Objektiiv-kanavan videohaastattelussa Solman rohkaisi kristittyjä toimimaan yhteiskunnassa:

-Toivon, että kristityt uskaltaisivat nousta penkistä, jossa erilaiset olosuhteet, lähinnä pelottelun kautta, ovat pakottaneet heidät istumaan.

-Monet kristityt sanovat, että Jumalan valtakunta ei ole tästä maailmasta ja me olemme Jumalan valtakunnan palvelijoita, mutta minusta tämä lähestymistapa on tietyssä mielessä historiallinen jäännös. Kerran [Neuvostoliiton aikana] Kristuksen kirkko saattoi selviytyä vain istumalla hiljaa kirkon penkissä. Siksi rohkaisen ihmisiä ja toivon heitä tulemaan esiin ja puolustamaan tiedoillaan ja elämällään kristinuskoa.

Toimiessaan oikeusministerinä v. 2016 Reinsalu puhui Viron luterilaisen kirkon reformaation 500-vuotisjuhlajumalanpalveluksessa:

-Uskonpuhdistuksen juhlavuoden verkkosivuilla todetaan, että jos evankeliumin totuus eli kolmiyhteinen Jumala on uskonpuhdistuksen vuosipäivän keskipisteessä, voimme toivoa, että kirkot ja kristityt johdetaan lähemmäksi toisiaan, että heitä rohkaistaan ​​tunnustamaan ja palvelemaan yhdessä, että evankeliumia kuullaan ja koetaan enemmän Viron kansan keskuudessa.

-Viron astuminen Euroopan unionin puheenjohtajamaaksi ensi vuoden toisella puoliskolla tarjoaa entistä paremmat mahdollisuudet tuoda vahvasti esiin Euroopan kristillistä perintöä ja korostaa kirkkojen yhteistoiminnan mahdollisuuksia ja tarvetta.

-Potkut pyhyyttä vastaan eivät ole vapautta, vaan autismia kohti arvoja, eli pimeyden ja kaaoksen valtakuntaa. Kristillisen kansan arvoja on säilytettävä, kehitettävä ja suojeltava. Teemme tämän lähimmäisrakkaudella, hyvässä uskossa ja rohkealla mielellä. Jumala auttakoon meitä tässä.

Viron kirkon nettisivuilla 2021 julkaistussa haastattelussa Reinsalu kannustaa kristittyjä osallistumaan yhteiskunnallisen elämän muokkaamiseen ja toteaa mm. ”hengellisen tuen antaminen on edelleen keskeistä, ja sitä yhteiskunta tarvitsee kirkolta ennen kaikkea – tietä lunastukseen.”

Viron uusi ulkoministeri Urmas Reinsalu kirjoittajan kanssa Jerusalemin rukousaamiaisella Viron parlamentissa helmikuussa 2022.

Oikeusministerinä (2015–2019) Reinsalu kannatti Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi ja kritisoi maansa äänestyskäyttäytymistä YK:n yleiskokouksessa sen äänestäessä USA:n tuomitsemin puolesta liittyen Jerusalemin tunnustamiseen joulukuussa 2017. Reinsalu on myös vahvasti tukenut Abraham Accords -rauhansopimuksia Israelin ja sen arabinaapureiden välillä.

Molemmat ministerit ovat olleet puhujina myös Jerusalemissa järjestetyillä vuotuisilla rukousaamiaisilla, Reinsalu vuonna 2018 ja Solman 2019.

Monet Isamaan poliitikoista edustavat kristillisiä arvoja ja puolueen riveistä on noussut myös Viron nykyinen arkkipiispa Urmas Viilma, joka oli myös yhtenä puhujana Jerusalemin rukousaamiaisella Tallinnassa 2022.