Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Kristiina Brask: ”Musiikki on annettu totuuden ääneksi”

 

Kristiina Brask pohtii musiikin tekemisen murrosta Uuden Tien kolumnissa. Kuva: Matti Korhonen

”Laulajan ja lauluntekijän näkökulmasta musiikin ja taiteen nykytila huolettaa, sillä sitä on alettu mitata ja arvottaa yhä enemmän rahassa”, Brask kirjoittaa Uusi Tie -lehden kolumnissa.

Idols-laulukilpailusta aikanaan pop-taivaalle noussut nykyinen gospellaulaja Kristiina Brask pohtii Uusi Tie -lehden kolumnissa 23.4. musiikin tekemisen murrosta. Braskin mukaan kokonaisten musiikkialbumien merkitys ei ole musiikkialalla enää entisensä.

”Musiikkibisnes elää hiteistä ja suoratoisto on noussut ylivoimaisesti tärkeimmäksi väyläksi tavoittaa kuuntelijat.”

Kotimaa Neliöb. 27.3.-2.4.

Brask sanoo olevansa huolestunut musiikin nykytilasta, sillä musiikkia on alettu mitata ja arvottaa yhä enemmän rahassa. ”Musiikki nähdään välineenä menestykseen, rikkauteen, maineeseen ja kunniaan ja ihmisen itsensä korostamiseen, mikä on irvikuva musiikin todellisesta alkuperäisestä tarkoituksesta ja tehtävästä.”

Kristiina Braskin mukaan Jumala on luonut musiikin, jotta me voisimme ylistää häntä ja palvella sen avulla Jumalan tarkoitusperien toteutumista.

”Musiikki on annettu yhteiskunnan muutosvoimaksi ja totuuden ääneksi, jonka avulla meidän tulee vapauttaa sorretut ja vangitut kahleistaan, ruokkia nälkäiset, antaa sokeille takaisin näkönsä ja nostaa maahan painetut jaloilleen. Musiikin tulee aina ylistää totuutta, rakastaa ja palvella lähimmäistä, kuten Herramme Jeesus Kristus meitä itse on esimerkillään opettanut”, Brask kirjoittaa.

Koko kirjoitus on luettavissa täältä (Uuden Tien verkkolehden tilaajille).

 
artikkelibanneri Uusi Tie