Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Koronavirus on vakava uhka kehitysmaiden lapsille

 

– Hygieniaan liittyvä tiedottaminen on keskeisessä osassa, jotta voimme suojella lapsia ohjelma-alueillamme. Samalla keskitytään jakamaan saippuaa ja lisäämään käsienpesumahdollisuuksia, Suomen World Visionin ohjelmajohtaja Annette Gothóni kertoo.

Koronaviruspandemia aiheuttaa tällä hetkellä paljon syvää huolta ja haasteita ihmisten arjessa. Samaan aikaan sen leviäminen uhkaa maailman haavoittuvimpia lapsia ja aikuisia.

Koronaviruksen leviämisellä kehitysmaihin voi olla erittäin vakavia seurauksia. Tämä pätee etenkin seuduilla, missä on jo valmiiksi puutteellisesti toimiva terveydenhuolto, pulaa lääkäreistä ja hoitajista sekä heikko hygieniatilanne.

– Vaikka lapset onneksi vaikuttavat sairastuvan lievästi, on valmiiksi heikossa asemassa olevien lasten tilanne toinen, toteaa Annette Gothóni, kehitysyhteistyöjärjestö Suomen World Visionin ohjelmajohtaja.

SEKL Neliöb. 25.-31.3. MJa

World Vision -järjestö toimii globaalisti lähes sadassa maassa ja lasten terveyden edistäminen on sen ydintoimintaa.

– Haasteita syntyy siitä, että monilla köyhyyden keskellä elävillä ihmisillä on jo ennestään sairauksia, kuten malariaa tai keuhkokuumetta. Lisäksi miljoonat lapset kärsivät vakavasta aliravitsemuksesta ja ovat sen takia valmiiksi heikossa kunnossa.

Niin sanotuissa rikkaissa maissa on yleensä 2-12 sairaalapaikkaa 1000 asukasta kohden. Köyhimmissä maissa voi olla vain yksi ainoa sairaalapaikka 10 000 asukasta kohden. Lisähappea, hengityskoneita ja tehohoitoa on tarjolla vain rajoitetusti. Myöskään virustestausta ei ole laajalti tarjolla.

Tilannetta vaikeuttaa se, että huonon hygienian, puhtaan veden puutteen ja osin erittäin tiiviin asutuksen takia tauti voi levitä todella nopeasti erityisesti pakolaisleireillä ja slummeissa.

Seurannaisvaikutuksia lasten suojelemiseen

Lasten elämä vaikeutuu, jos vanhemmat, isovanhemmat tai muut huoltajat sairastuvat tai pahimmassa tapauksessa menehtyvät.

Lapset jäävät yksin, eivätkä aikuiset pysty huolehtimaan perheen toimeentulosta. Samalla lasten hyväksikäytön ja heidän kohtaaman väkivallan riski kasvaa. Myös koulunkäynnin loppuminen tuo haasteita. Etäkoulua voi olla mahdotonta järjestää, joten opintoihin voi tulla pahimmassa tapauksessa pitkäkin tauko.

Koronavirus ei ole vielä levinnyt laajalti esimerkiksi Suomen World Visionin kohdemaihin, kuten Keniaan tai Ruandaan. Niissä kaikissa ollaan kuitenkin valmiustilassa.

– Hygieniaan liittyvä tiedottaminen on keskeisessä osassa, jotta voimme suojella lapsia ohjelma-alueillamme. Samalla keskitytään jakamaan saippuaa ja lisäämään käsienpesumahdollisuuksia, Gothóni kertoo.

Aasiassa viruksen leviämistä ehkäisevää työtä on tehty jo tammikuusta asti, ja sitä laajennetaan uusille alueille jatkuvasti.

– Tiedotamme ihmisille, kuinka suojautua tartunnalta eli torjumme viruksen leviämistä ja lisäksi tuemme jo sairastuneita. Jaamme suojavälineitä sekä terveysneuvontaa ja annamme psykososiaalista tukea perheille, Gothóni kertoo.

Huolestuttavassa tilanteessa on hyvä ja lohdullista muistaa, että kansainväliset avustusjärjestöt ovat toimineet tehokkaasti vastaavanlaisten pandemioiden ja epidemioiden yhteydessä aiemmin.

– Meillä on kokemusta globaalista yhteistyöstä sekä yhteistyöstä yhteisöjen ja kumppaneiden kanssa esimerkiksi Ebolan ja Zikaviruksen torjuntaan liittyen. Teemme kaikkemme sen eteen, että myös maailman haavoittuvimmat lapset selviävät tästä, Gothóni kertoo.

*

Suomen World Vision on yksi Suomen suurimmista kehitysyhteistyöjärjestöistä ja itsenäinen osa maailman suurinta kummilapsijärjestöä, World Visionia. Suomen World Vision suojelee lapsia ja puolustaa heidän oikeuksiaan Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Suomalaisten tuella Suomen World Vision auttaa 500 000 lasta ja aikuista.

Teksti: Anna Pollari