Koko kansan Pekka ja tyttö onnellinen

 
Soulia ja gospelia – tytär Heidi Simelius ja isä Pekka Simojoki. Kuva: Mikael Juntunen

Soulia ja gospelia – tytär Heidi Simelius ja isä Pekka Simojoki. Kuva: Mikael Juntunen, artikkelikuva Simojokien perhealbumista vuodelta 1998.

Gospelmuusikko Pekka Simojoki iloitsee aikuisesta tyttärestään, joka on selkeästi löytänyt oman tiensä artistina, vaikka esiintyy mielellään isänsäkin rinnalla.

Pekka Simojoki:

Kun Pekka Simojoen pesue täydentyi vuonna 1994 pienellä tyttärellä, syntyi myös koskettavan kaunis kappale Tyttö onnellinen:

Luoksemme lensit kuin keijukainen, keskelle talven ja pakkasien…tyttöni pieni ja niin hentoinen… Silmiisi katson ja koukussa oon, huoleni jälleen unohtukoon! Voi kuinka tahtoisin muistaa sen: Hetkeksi vain sinut syliini sain, lapsi rukousten.”

Sansa syyskeräys artikkelin alle

Pekka Simojoki ei peittele kiitollisuuttaan puhuessaan aikuisesta tyttärestään, Heidi Simeliuksesta.

– Heidi on aina ollut luova, innostuva, juossut isosiskon ja veljien perässä. Kun isommat tekivät omia näytelmiään, Heidi pyöri mukana hännänhuippuna ja keksi itselleen jonkin roolin.

Aikuisena Heidi tanssii, maalaa, laulaa, säveltää ja näyttelee.

– Harva muuten tietää, että hänellä oli pari maalaustakin näyttelyssä Riihimäellä.

Yhdessä mutta erillisinä

Kun perheen kaikki jäsenet äiti-Arjaa myöten laulavat, heitä on usein verrattu laulavaan Trappin perheeseen, joka tunnetaan musikaalista Sound of Music. Silti Simojoen lapset ovat selkeästi löytäneet oman tapansa tehdä musiikkia, vaikka yhteisiäkin projekteja on ollut.

– Olen joskus ehdottanut, että tehdään sellainen joulujuttu jossakin kappelikirkossa, mutta lapset ovat aika tehokkaasti ampuneet nämä alas.

”Paras palaute on ollut, kun joku tulee sanomaan, että oikeastaan meillä kävi aika hyvä tuuri, kun sinulla meni ääni.”

Pekka muistelee Pistaasipähkinöiden arvoitus -lastenmusikaalia, johon inspiraatio syntyi nimenomaan alakouluikäisen Heidin mietintämyssyssä. Aikuisena tytär on pelastanut isänsä monta konserttia, kun flunssa on vienyt Pekan ääneen.

– Olen miettinyt, soitanko ja peruutan keikan, kunnes kerran hoksasin, että Heidihän pystyy laulamaan. Paras palaute on ollut, kun joku tulee sanomaan, että oikeastaan meillä kävi aika hyvä tuuri, kun sinulla meni ääni.

Korkealta ja kauniisti

Tampereella musiikkiteatteria opiskeleva Heidi oli mukana Pekka Simojoen tämän syksyn Häikäisevän kirkas -konserttikiertueella, yhtenä sen pääsolisteista. Ylistyslauluista koostuvalla Häikäisevän Kirkas -levyllä kuullaan myös isosisko Hennaa, jonka ääntä Pekka kuvailee enemmän altoksi.

– Heidin ääni puolestaan on kirkas ja korkea. Kun tytöt laulavat yhdessä, niin tosi hienosti soi yhteen.

Heidin erityslahjaksi hän kertoo kyvyn improvisoida laulaen, heittäytyä vapaasti. Myös laulunkirjoittajana tytär on päässyt yllättämään isänsä.

– Ihan kuusi-nolla! Hämmästelen, että tekstit, rytmit ja muutkin ovat niin hyvin mietittyjä.

Yksi hauska muisto lapsuudesta nousee vielä Pekan mieleen.

– Palasin joltakin reissulta ja tyttö tuli istumaan syliini, painoi nenänsä nenääni vasten ja kysyi: ”Iskä, kuka sinun mielestäsi on maailman mukavin Heidi?” Arvasin nappiin, ja sain kuulla olevani maailman mukavin isi.

Heidi Simelius:

Kun isä on Suomen tunnetuimpia ja rakastetuimpia gospel-muusikkoja, ei tytär Heidi Simeliuskaan voi välttyä vertaamiselta lahjakkaaseen vanhempaansa.

– En ole ajatellut Simojoki-sukunimeä sinänsä painolastina. Voin halutessani kertoa, että Pekka on minun isäni.

Suvun 1920-luvulle asti kulkeneen Simelius-nimen Heidi halusi ottaa itselleen, koska siinä on tyyliä.

Myös Heidi tekee lauluja, mutta toteaa, ettei isänsä tavoin ole kirjoittanut niihin kovin paljon hengellistä sisältöä, ”koska tuntuu, että ehkä kaikki on jo meidän perheessä sanottu”.

Heidi määrittelee tyylinsä soulin tyyppiseksi pop-musiikiksi, ja hän laulaa suomenkielellä.

Isä tulee kaukaa

Pekka Simojoen kiertue-elämän takia perheen neljä lasta kasvoivat pitkälti äiti Arjan hoivissa.

– Isää odotettiin aina kovasti reissusta kotiin, ne olivat erityisiä hetkiä.

Heidin isä Pekka vietti lapsuutensa Namibiassa, jossa hänen vanhempansa olivat lähetystyössä.

– Olemme reissanneet perheenä Afrikassa ja päässeet näkemään hänen lapsuusmaisemiaan, mikä on ollut tosi hienoa. Iskällä on välillä sellainen afrikkalainen elämäntapa, että ”This is Africa”. Välttämättä ei siis olla aina ajoissa paikalla ja joskus saatetaan syödä jotain, mikä on mennyt vähän vanhaksi, koska ”kaikilla muillakaan ei ole ruokaa”.

Lastenlevystä se lähti

Heidi oli 11-vuotias, kun hän pääsi levyttämään ensimmäistä kertaa isänsä kanssa. Neljä vuotta myöhemmin he kirjoittivat ensi kertaa kappaleita yhdessä.

– Se oli hyvä koulu. Eniten joutui opettelemaan, kun oli jokin oma tosi henkilökohtainen biisi, minkä oli itsestään syvältä kaivanut, ja sitten se piti uskaltaa antaa jollekin toiselle muokattavaksi.

Hän myöntää, että näissä pyörityksissä ei kyyneliltäkään ole vältytty.

– Pelotti, että onko tämä kappale ihan kauhea.

”Isää odotettiin aina kovasti reissusta kotiin, ne olivat erityisiä hetkiä.”

Ennen uusinta Häikäisevän Kirkas -levyä Heidi alkoi kysellä, olisiko isällä hänelle mitään laulettavaa, että voisikohan tehdä taas yhdessä musiikkia.

– Oli hauskaa päästä mukaan ja huomata, kuinka on laulajana ja ihmisenä kehittynyt verrattuna seitsemän vuoden takaiseen ylistyslevyyn. Nyt saan tehdä tätä täysillä ja koen, että tämä on niin mun juttu!

Erityiset yhteiset jutut

Pekka ja Heidi matkustivat kesällä 2015 kahdestaan kolmeksi viikoksi Japaniin ja Kiinaan.

– Seikkailtiin, käytiin rannalla, snorklattiin, tehtiin sanaristikoita… Ja Pekingin kirkossa esiinnyttiin noin tuhannelle ihmiselle. Meidän erityisbiisi löytyy iskän soololevyltä, missä saan laulaa yhden säkeistön ”Minä en ole ensimmäinen, joka ihmisen polkua käy…”. Siinä laulussa on historian havinaa.

Pekka Simojoki:
  • perhe: vaimo Arja, kaksi tytärtä ja kaksi poikaa
  • asuu Kangasalla
  • tuottelias 61-vuotias laulaja ja lauluntekijä, yli 700 laulua, viisi virttä uudessa virsikirjassa
  • julkaissut eri kokoonpanojen kanssa lähes 80 äänitettä
  • viettää 40-vuotisjuhlavuotta yhteistyöstä sanoittaja, runoilija Anna-Mari Kaskisen
Heidi Simelius:
  • 25-vuotias tamperelainen
  • valmistui viime keväänä Helsingin Metropolia ammattikorkeakoulusta ammattimuusikoksi ja laulajaksi
  • täydentää opintojaan Tampereen musiikkiteatterilinjalla
  • harrastaa käsitöitä, lautapelejä, tanssia, säveltämistä ja maalaamista

Samaa sukua -sarjaa julkaistaan Radio Dein ystävien Aalloilla-lehdessä. Tilaa itsellesi Aalloilla-lehden näytenumero.

 
Radio Dei Radiot_fi

Aiheet

,