Klaus Häröltä tulossa uusi elokuva Miekkailija

 

Klaus härön Miekkailija saa ensi-iltansa maaliskuussa 2015

Elokuvaohjaaja Klaus Härö on työssään oppinut kuuntelemaan toisten mielipiteitä ja näkemyksiä. Sillä tavalla syntyy parempia elokuvia.

Elokuvaohjaaja Klaus Härö on tänä talvena ollut paljon esillä lehdissä ja uutisissa. Tammikuussa hänelle myönnettiin Luterilaisen Kulttuurin Säätiön tunnustuspalkinto. Virossa kuvattu Miekkailija-elokuva saa ensi-iltansa 13. maaliskuuta. Härö ei halua suurennella suosiotaan.
– Ohjaajan ammatissa ei ole mitään glamouria. Yhden kuukauden kuuluisuus kuuluu siihen.

Armo ynnätti ponnistelijan

Härö kiinnostui uskonasioista rippikoulun jälkeen. Nuori mies luki ahkerasti Raamattua ja halusi tosissaan elää Jumalan sanan mukaista elämää. Kerta toisensa perään hän teki vakaan päätöksen elää oikein – ja pettyi joka kerta. Aamulla tehty päätös, että tänään en ajattele kenestäkään mitään pahaa, kaatui parissa tunnissa.

Sansa Neliöb. 14.11.-13.12. MJa

– Muutto pois kotoa lukion jälkeen tuntui vain lisäävän kristittynä elämisen vaikeuskerrointa. Tukena ei ollut enää kotiseurakunnan nuortenryhmää.

– Pyristelin ja pinnistelin yksin. Mitä enemmän yritin, sitä syvemmälle vaivuin.

Sitten Härö sai käsiinsä C. O. Roseniuksen kirjan, jossa oli suorapuheista opetusta armosta roomalaiskirjeen pohjalta. Kirjan mukaan ihmisellä on kaksi vaihtoehtoa. Hän voi itse yrittää tehdä kaiken oikein tai hyväksyä sen, että Kristus on tehnyt kaiken hänen puolestaan.

– Joko Jeesuksen ristinkuolema oli vain ylvästä teatteria, tai sitten hän todella kuoli siinä sun syntiesi tähden. Eikä vain menneiden ja nykyisten syntien, vaan myös tulevien, Härö oivalsi.

Pahamaineinen muistivihko

Täydelliseen suoritukseen pyrkiminen näkyi myös Härön opinnoissa. Hän opiskeli elokuvaohjausta Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopisto) Helsingissä. Kun koulussa tehtiin lyhytelokuvia, hän halusi ohjaajana pitää kaikki langat tiukasti käsissään. Perheen ainoana lapsena hän oli tottunut pitämään päänsä ja ottamaan itselleen kunnian hyvistä ideoista.

Härö kertoo kuulleensa jälkeenpäin, että opiskelukaverit olivat naureskelleet hänen tavalleen kävellä muistivihko kädessä jakamassa täsmällisiä ohjeita näyttelijöille ja työryhmälle.

– Kaverit nauroivat selän takana, että me poltetaan ne paperit.

Härön ensimmäinen pitkä elokuva kuvattiin Ruotsissa. Joka kerta, kun ohjaaja matkusti kuvauspaikalle, aikataulu oli tiukka. Hän halusi, että kaikki tapahtuu hänen valmiiksi laatimansa suunnitelman mukaan. Ruotsalaisessa kulttuurissa muiden jyrääminen ei onnistunutkaan. Siellä haluttiin kuulla useampia mielipiteitä.

– Ruotsalaiset ovat keskustelevampia. Aina kysytään: ”Onko tämä idea hyvä?”

Ryhmätyötä ja uusi elokuva

Nykyisin Härö kyllä edelleen raapustaa suunnitelmansa muistivihkoon, mutta paperit saavat jäädä autoon. Hänen on ollut pakko myöntää, että ohjaaja ei mitenkään pysty kontrolloimaan kaikkea.

Elokuvan tekeminen on ryhmätyötä. Mukana on näyttelijöitä, kuvaajia, lavastajia, käsikirjoittajia ja muita ammattilaisia.

– Kaikki ovat oman alansa erikoisosaajia. On pitänyt opetella sanomaan: ”En mä tiedä, ehdota sinä!” Enää ei kiinnosta, kenen joku idea oli, vaan tuliko elokuvasta hyvä.

Anna Heinämaan käsikirjoittama Miekkailija on Härön viides pitkä elokuva. Se on kertomus opettajasta ja hänen oppilaistaan. Tapahtumat sijoittuvat Neuvostoliiton aikaiseen Viroon, jossa kommunistipuolue valvoi kaikkea ja ihmisten välillä vallitsi yleinen epäluottamus. Miekkailija saa ensi-iltansa 13.3.2015

Katso elokuvan traileri

Tämä on lyhennelmä Nuotan verkkosivuiila julkaistusta artikkelista. Teksti Hanna Pekkanen, kuva Sini Myllyniemi.