Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyöstä leikataan 43 prosenttia

 

Ulkoministeriö ilmoitti eilen kehitysyhteistyön ohjelmatuen leikkausten olevan lähes 4,3 miljoonaa euroa.

Leikkaukset vaikuttavat suoraan yli 300 000 ihmisen elämään. Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg toteaa, ettei olisi voinut kuvitellakkaan leikkausten olevan näin suuria.

– Leikkaukset vaikuttavat toimintaamme merkittävästi, joudumme laittamaan ohjelmamaitamme järjestykseen ja miettimään, mitkä ohjelmat suljetaan ja missä lopetetaan, hän kertoo. – Kun ohjelmia joudutaan sulkemaan, sillä on vaikutuksia myös henkilöstöömme. Leikkauksen ollessa näin jättimäinen, meille ei jää juurikaan tilaa miettiä ratkaisuja strategisemmin.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Humanitaarisen avun leikkauksista ei vielä ole tietoa. Jos ne tehdään samalla prosenttiluvulla kuin kehitysyhteistyöstä, jää lisäksi noin 100 000 humanitaarisen kriisin keskellä kamppailevaa ihmistä ilman tukea. Kokonaisleikkaus voi Ulkomaanavun arvion mukaan pahimmillaan nousta yhteensä 6–8 miljoonaan euroon.

Ulkomaanapu toimii useissa maailman hauraimmissa valtioissa. Tällaisia ovat muun muassa Syyria, Eritrea, Somalia, Etelä-Sudan ja Myanmar. Suuri osa hyödynsaajista on kaikkein heikoimmassa asemassa olevia naisia, lapsia ja nuoria. Leikkaukset vaikuttavat juuri haavoittuvimpien perheiden toimeentulon hankkimiseen, koulutusmahdollisuuksiin ja elinympäristön vakauteen.

Kymmenien vuosien työ valumassa hukkaan

Leikkauksilla on myös suuria kerrannaisvaikutuksia. Hemberg epäilee niillä olevan vielä massiivisempia taloudellisia vaikutuksia, kuin tällä hetkellä pystytään näkemään.

– Kehitysyhteistyö on työtä, joka on jatkuvaa ja pitkäkestoista. Kaikki nämä meidän maaohjelmamme, kaikki se työ mitä niissä tehdään, kaikki toimistomme ympäri maailmaa – ne ovat kaikki sillä viivalla, että miten niille jatkossa käy, Hemberg sanoo. – Yritämme tällä hetkellä tehdä valintoja ja vähemmän huonoja ratkaisuja, mutta ei tässä oikeastaan hyviä ratkaisuja ole. En osaa vielä sanoa, mihin maihin leikkaukset kohdistuvat, mutta ei meillä ole kuin nämä 20 maata. Niitä kun katsoo, niin sen näkee, että jokainen on köyhä ja hauras ja avun tarpeessa.

Merkittäviltä henkilöstövaikutuksiltakaan ei vältytä. Hemberg toteaa kymmenien vuosien työn olevan valumassa hukkaan.

– Kirkon Ulkomaanapu on nyt todella isojen haasteiden edessä, hän sanoo. – Joudumme yhä enemmän turvautumaan seurakuntalaistemme tukeen ja yksittäisiin lahjoituksiin. Kyllä me varmasti tästä pääsemme vielä liikkeelle, mutta kymmenien vuosien työn käynnistäminen uudelleen nopeasti on lähes mahdotonta.

Hemberg uskoo, että leikkausten vaikutuksien kanssa taistellaan Kirkon Ulkomaanavun piirissä vielä vuosienkin päästä.

Kirkon Ulkomaanapu on kansainvälisesti arvostettu toimija. Ulkomaanavussa työskentelee noin 300 henkeä Suomessa ja maailmalla. Budjetti vuodelle 2015 on noin 40 miljoonaa euroa. Ulkomaanapu toimii yhteistyössä muun muassa hallitusten ja useiden YK-järjestöjen kanssa. Kirkon Ulkomaanavun ja Suomen kehitysyhteistyön uskottavuus on nyt vaarassa.

Kuva: Kirkon Ulkomaanapu