Kirkon nettipalvelu poikien suosiossa

 

Nuorille suunnattu kirkon Church@ -nettikeskustelu palvelu on osoittautunut erityisesti poikien suosimaksi. Lähes 70 prosenttia 14—18-vuotiaista keskustelupalvelun käyttäjistä on ollut poikia.

– Poikia on tavoitettu palvelun kautta paremmin kuin perinteisillä menetelmillä, kertoo Oulun seurakuntayhtymän nuorisotyöntekijä ja verkkokeskustelija Maire ”Mono” Kuoppala.

Nuorille tarkoitettu Church@ -palvelu on auki keskustelua varten. Keskustelukanavan tarkoitus on ollut tarjota mutkaton kanava viestimiseen nuoren ja kirkon välillä.

Sunnuntaisin kello 18-21 voi keskustella mielenpäällä olevista asioista IRC-galleriassa, jossa toimii nuorten valtakunnallinen Livechat Church.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Syksyllä 2009 avattu reaaliaikainen keskustelukanava eli chatti on tarkoitettu keskustelua sekä yhdessäoloa varten. Joka sunnuntaille on oma teemansa, joka liittyy uskoon ja kirkkoon, mutta chatissa saa puhua muistakin itseä mietityttävistä asioista.

Juttelukavereina ovat muut nuoret sekä koulutetut chat-ohjaajat, jotka ovat ev.-lut. kirkon nuorisotyönohjaajia sekä pappeja. Keskustelukanava tuo kirkon nuorisotyönpiiriin niitä nuoria, jotka viettävät verkossa paljon aikaa.

– Haluan rohkaista nuoria keskustelemaan, sillä palvelun kautta pystyy helposti ja nopeasti puhumaan myös aikuisten kanssa. Paikallinen tapaaminen voidaan järjestää, jos nuori itse sitä haluaa, Mono Kuoppala toteaa.

Ensi kerralla etsitään apukeinoja ahdistuksen hallintaan. Seuraava Livechat Church on sunnuntaina 27.2. kello 18 alkaen osoitteessa irc-galleria.net/community/3232444. Illan aiheena ovat masennus, murheet ja ahdistus, joihin yritetään etsiä apukeinoja ja helpotusta. Mukaan päästäkseen nuorella tulee olla IRC-gallerian käyttäjätunnus.

Palvelu on tarkoitettu noin 14-20-vuotiaille ja se toimii sunnuntaisin toukokuun 29. päivään saakka.