Kirkon mediasäätiö myönsi kevään tuotantotukia 18:lle eri hankkeelle

 

Pertti Kurikan Nimipäivistä on tulossa toinen dokumenttielokuva. Kuva: Pekka Elomaa

Tukea myös Pertti Kurikan Nimipäivistä kertovalle jatkodokumentille Multa vietiin hammasharja.

Kirkon mediasäätiö on myöntänyt kevään tuotantotukia yhteensä 18 eri hankkeelle. Suurin tukisumma 30 000 euroa myönnettiin Raamatun kertomukset -animaatiosarjan suomenkieliseen toteutukseen. Yhteensä tukia myönnettiin 160 000 euron edestä.

Kirkon mediasäätiön tuilla tuetaan uskontoa ja elämänkatsomusta käsitteleviä ohjelmia. Ohjelmatukea jaetaan keksi kertaa vuodessa. Nyt hakijoita oli yhteensä 72, yhteisarvoltaan 925 938 euroa. Naisten ja tyttöjen elämänkuvauksien lisäksi hakemuksissa korostui vammaisuutta käsittelevät aiheet.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Kovasikajuttu-dokumentin jatko-osalle Multa vietiin hammasharja mediasäätiö myönsi 10 000 euron tuen. Dokumentti kertoo Pertti Kurikan Nimipäivien noususta julkisuuteen, suosion kasvusta ja osallistumisesta Euroviisuihin Suomen edustajana. Dokumentissa kuvataan millaista on olla huipulla ja miten sieltä tullaan alas, viitaten Pertti Kurikan eläköitymiseen. Dokumentin käsikirjoittavat ja ohjaavat J-P Passi ja Jukka Kärkkäinen, tuottajana toimii Sami Jahnukainen.

Lasten raamattupiirretylle suurin tukisumma

Suurimman summan nyt myönnetyistä tuista saa Raamatun kertomukset -animaatiosarjan suomennosprojekti. Tuottaja Ilkka Lindin ja ohjaaja Pekka Lehtosaaren projekti sai 30 000 euron avustuksen. Alkuperäinen palkittu englanninkielinen toteutus on entisen Disney-tuottaja Richard Richin käsialaa. Piirrossarjassa kuvataan Raamatun tarinoita ja kerrotaan elämän suurista kysymyksistä.

Elokuvien ja animaatioiden lisäksi tukea myönnettiin Antti Kovannon tuottamalle videopelille Luostari. Seikkailupelissä pureudutaan eurooppalaisen kulttuurin syviin vesiin luostarissa eläen. Nuorille suunnatussa pelissä keskiössä ovat luostariyhteisön hengellinen elämä, eläväinen huumori ja luostareiden kulttuurihistoriallinen merkitys aina kirjapainon kehittymistä myöten.

– Seuraamme mielenkiinnolla uusia päänavauksia pelimaailman suunnalta ja tuimme kristinuskon historiaan liittyvän pelin kehittelyä, kertoo Kirkon mediasäätiön asiamies Juha Rajamäki.

Kaikki nyt tukea saaneet tuotannot löytyvät Kirkon mediasäätiön verkkosivuilta.

 

Aiheet

, ,