Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Kirkon kulttuuripalkinto saksofonisti Juhani Aaltoselle – kuuntele, mikä on Junnun Jeesus-laulu!

 

Arkkipiispa Tapio Luoma ojensi vuoden 2018 Kirkon kulttuuripalkinnon saksofonisti Juhani Aaltoselle tänään tiistaina Helsingissä. ”Junnu” Aaltonen kertoi uskomattoman elämäntarinansa Jukka Leppilammelle Radio Dein lähetyksessä.

Saksofonisti-huilisti Juhani ”Junnu” Aaltonen (s. 1935) on maamme tunnetuimpia jazzmuusikoita.

Palkintoperusteluissa todetaan, että Aaltosen palkitsemisessa on kyse merkittävästä elämäntyöstä, joka ansaitsee tulla huomioiduksi kokonaiskirkon tasolla.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

”Tunnustettuna jazz-musiikin ammattilaisena Juhani Aaltonen on antanut musiikilliset lahjansa myös seurakuntien käyttöön. Hän on rikastuttanut kirkkomme elämää ja musiikillista ilmaisua. Varsinkin viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana Aaltonen on palvellut kirkkoa ja sen herätysliikkeitä konserteissa, työpajoissa, kesäjuhlilla ja hengellisissä tapahtumissa. Pari vuotta sitten hän aloitti rukousmusiikin mestarikurssin, jossa hän jakaa osaamistaan nuoremmalle sukupolvelle.”

Juhani ”Junnu” Aaltonen avasi avoimesti vaiherikasta elämäntarinaansa muusikko Jukka Leppilammen isännöimässä Minun Jeesus-lauluni -ohjelmasarjassa runsas vuosi sitten. Ohjelmassa Aaltonen kertoo, minkä vuoksi konserttisalit kohahtivat hänen esiintyessään ulkomailla ja minkälaisista työtarjouksista hän on vakaumuksensa vuoksi uransa aikana kieltäytynyt. 

Kirkkohallitus jakaa vuosittain Kirkon kulttuuripalkinnon kristillisen sanoman kannalta merkityksellisestä esittävästä taiteellisesta toiminnasta tai kulttuuriteosta. Palkinto on jaettu vuodesta 1992 lähtien. Se on arvoltaan 6000 euroa.

Palkinto on aiemmin myönnetty muun muassa tanssija-koreografi Tiina Lindforsille (2011), kirjailija Ulla-Lena Lundbergille (2013) ja gospelmuusikko Jaakko Löytylle (2015). Vuoden 2017 kulttuuripalkinnon sai suomen kielen tutkija, professori emerita Kaisa Häkkinen.

Juhani ”Junnu” Aaltonen on meritoitunut hengellisen musiikin saralla aiemminkin. Vuonna 2012 hän sai Golden Gospel -palkinnon, joka myönnetään tunnustuksena kotimaisen gospelin eteen erityisen ansiokkaasti työskennelleelle henkilölle.

 

Kuuntele Juhani Aaltosen ja Jukka Leppilammen keskustelu Radio Dein Minun Jeesus-lauluni -sarjassa 12.8.2017:

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)