Kirkon John Vikström -liikuttajapalkinto Yökorikselle

 

Kuva: Istockphoto

Kirkon John Vikström -liikuttajapalkinto luovutettiin tänään 9.1.2018 Yökorikselle Kirkon kasvatuksen päivillä Jyväskylässä. Palkinnon vastaanottivat Olsi Marko ja Jyrki Eräkorpi.

Yökoripallotoiminta on Helsingin NMKY:n ja Nuorisoasiainkeskuksen yhteistyöhanke, jota tuetaan Veikkausvoittorahoista. Yökoris on tehnyt lähes 20 vuotta määrätietoista ja pitkäjänteistä työtä lasten ja nuorten parhaaksi. Toiminnan tarkoituksena on järjestää monikulttuuriselle nuorisolle viikonlopputoimintaa. Periaatteena on avoimuus ja toiminnan matala kynnys. Pääosassa on nuorten syrjäytymisen ehkäisy. Toimintamalli on peräisin Yhdysvalloista.

Kesätyöpaikkoja, apua ja tukea

Yökoris on ollut sillanrakentajana Helsingin kaupungin omien organisaatioiden välillä sekä myös seurakuntien toiminnan toteuttajana yhdessä ja erikseen. Yökorikseen on helppo tulla mukaan.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

”Jo monena vuonna olemme tarjonneet kesätyöpaikan lähes 60 nuorelle. Monelle se on ensimmäinen kesätyö. Ensimmäisen työpaikan merkitys on monelle merkittävä yhteiskunnan portaikossa. Sen askelia olemme madaltamassa. Syrjäytymisen ehkäisyssä yksi tärkeä seikka on yhteisö. Haluamme olla tarjoamassa yhteisön, johon on helppo kiinnittyä ja jossa sinut otetaan vastaan sellaisena kuin olet”, Jyrki Eräkorpi sanoo.

”Kristillisyys näkyy diakonialähtöisesti. Tuemme ja autamme avun ja tuen tarpeessa olevia. Hyväksymme kaikki mukaan iästä, sukupuolesta ja uskonnosta riippumatta.”

Kahden vuoden takaiseen pakolaisvirtaan Yökoris reagoi järjestämällä yli 20 viikkotuntia vapaa-ajan aktiviteetteja eri vastaanottokeskuksissa Espoossa, Kirkkonummella, Helsingissä ja Vantaalla.

Keväällä 2017 YMCA Finland sai Ulkoministeriön tuen Libanonissa tehtävään kolmevuotiseen hankkeeseen #840 siltaa. Tavoitteena on kouluttaa 840 nuorta ammattiin, kuntouttaa heikoimmassa asemassa olevia nuoria psykososiaalisesti sekä rakentaa harmoniaa libanonilaisten ja Syyrian pakolaisten välillä. Hankkeessa Yökoriksen työntekijät ja vapaaehtoiset ovat olleet kehittämässä näitä osa-alueita niin Suomesta käsin kuin paikan päällä Libanonissa.

Yökoriksella on myös oma applikaatio älypuhelimiin. Sen avulla voi seurata tapahtumia ja pysyä niistä ajan tasalla.

***

Kirkkohallitus on perustanut Kirkon John Vikström -liikuttajapalkinnon vuonna 2014. Palkinnon myöntämisen perusteina ovat eettisten arvojen edistäminen liikunnassa ja urheilussa, kirkon liikunta- ja urheiluyhteistyön edistäminen, inhimillisyyttä ja ihmisen arvoa edistävä, pitkäjänteinen työ tai uusi innovaatio liikunnassa sekä syrjäytymisen ehkäisy liikunnan ja urheilun keinoin.

Palkinnon saajan myöntää kirkkohallitus Kirkon liikunta- ja urheiluneuvottelukunnan esityksestä. Palkinto voidaan myöntää henkilölle tai yhteisölle.

Palkinnon ovat aiemmin saaneet Suomen palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja, Peace United -jalkapallojoukkue sekä Iin seurakunnan liikunta- ja leikkipuisto -hanke.

Kirkon viestintä