Kirkon jäsenmäärään ennakoidaan maltillista laskua

 

Kuva Vaasan kirkosta.

Kirkon tutkimuskeskus ennakoi kirkon jäsenmäärän laskevan edelleen tasaisesti. Kirkosta eronneiden määrä vuonna 2019 jää hiukan edellisvuotta alhaisemmaksi.

Eronneiden määrän arvioidaan olevan noin 54 000, kun se vuotta aiemmin oli noin 58 000. Kirkkoon liittyjien määrä pysyy suunnilleen samana kuin vuonna 2018 eli reilussa 16 000:ssa. Vuoden aikana kastettujen määrän ennakoidaan edelleen laskevan. Kasteen vuoden 2019 aikana sai noin 28 500 alle 1-vuotiasta lasta. Kuolleiden määräksi ennakoidaan viime vuoden vastaavaa lukua eli n. 44 000.

Arvioiden perusteella kirkon jäsenmäärä vuoden 2020 alussa tulee olemaan noin 3 795 000, ja osuus väestöstä hieman alle 69 prosenttia.

Tammi–marraskuussa 2019 kirkkoon oli liittynyt noin 15 300 henkilöä ja kirkon jäsenyydestä luopunut noin 38 800 henkilöä. Marraskuun loppuun mennessä kasteen on saanut noin 26 200 ja kuolleiden määrä on noin 39 800. Kirkon jäsentietojärjestelmän mukaan 2019 marraskuun lopun tilanteessa kirkon jäseniä oli kaikkiaan 3 810 518.

1.1.2019 kirkon jäsenyys oli 69,7 %:lla suomalaisista. Tarkka jäsenmäärä oli tuolloin 3 848 191. Liittyneitä oli 16 682, jäsenyydestä luopuneita 58 338, kastettuja 30 892 ja kuolleita 44 707.

Vuoden 2019 vahvistettu kirkon jäsenmäärä saadaan tammikuun 2020 loppuun mennessä, kun seurakunnat syöttävät kaikki joulukuun jäsentiedot kirkon jäsentietojärjestelmään.

Kirkon viestintä tiedottaa vahvistetusta jäsenmäärästä, ja jäsentiedot visualisointeineen julkaistaan Kirkon tilastot -verkkosivuilla viikolla 5.

Kirkon viestintä