Kirkoissa paljon tuntematonta designia

 

Suomen sadoissa kirkoissa on kymmeniä tuhansia hopeisia ehtoollisastioita, joiden suunnittelija on jäänyt tuntemattomaksi. Valtaosa esineistä on ehtoollispikareita.

– Suurin osa nykyisistä ostoista on täydennyshankintoja. Pikareita tarvitaan lisää kun entisiä on liian vähän tai ne ovat kuluneet ja kolhiintuneet käytössä, kertoo Kotimaa-yhtiöiden tarvikeliiketoiminnan johtaja Timo Lankinen.

– Hopean hinta on lähes kymmenkertaistunut 2000-luvulla. Siksi hopeisia ehtoolliskalustoja hankitaan enää varsin harvoin. Viimeksi sellainen suunniteltiin ja toteutettiin Hollolan kirkkoon, Lankinen mainitsee.

Perheniemi neliöb. 21.11.-4.12. MJa

Helsingin kirkoissa laajin tyylien kirjo

Jo liki viidenkymmenen vuoden ajan seurakunnat ovat voineet halutessaan tilata lähes kaiken kirkoissa tarvittavan esineistön yhdestä ja samasta paikasta.

Kirkon hankintakeskuksesta tuli sittemmin Sacrum Oy ja nyt se on osa Kotimaa-yhtiöitä. Alkuaikoina suunnittelijana toimi kultaseppä Leo Torikainen, joka kädenjälki näkyi monissa muissakin kirkollisissa esineissä kuin ehtoollisastioissa.

Torikainen on yksi kirkon tuntemattomista suunnittelijoista, joiden suunnittelemia tekstiilejä ja hopeaesineitä löytyy kymmenistä, jollei sadoista kirkoista.

Muotoilijoiden ammattikunta alkoi vaikuttaa kirkolliseen esineistöön vasta viime vuosisadan alkupuolella.

– Helsingin kirkoissa on paras poikkileikkaus kirkollisten hopeaesineiden tyylien kehittymisestä, kertoo museotutkija Nina Lempa kirkkohallituksesta.

Ehtoolliskalustoja ovat suunnitelleet myös kirkkoja piirtäneet arkkitehdit. Sellainen löytyy muun muassa Helsingin Matteuksen kirkosta, minne sen suunnitteli Stefan Ahlman.

Laajin tuotanto löytyy Bertil Gardbergilta, jonka suunnittelemaa esineistöä löytyy lähes kaikista Helsingin kirkoista.

Lähes kaikissa kirkoissa on hopeinen peruskalusto: viinikannu ja -malja sekä leipäastia ja -lautanen. Viime vuosina erityisesti leirikeskuksiin ja kappeleihin on alettu hankkia ruostumattomasta teräksestä tehtyjä ehtoollisastiastoja.

 

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie