Kirkkoisku sai Pakistanin kristityt pelkäämään: ”Tämä on uusi sota”

 

Pakistanin kristityt ovat varuillaan viikonvaihteen verisen kirkkoiskun jälkeen. Yli 80 ihmisen kuolemaan johtanut terroriteko oli tiettävästi tuhoisin maan kristittyihin kohdistunut isku kautta aikain. Tekijäksi ilmoittautunut ryhmä leimasi kristityt islamin vihollisiksi.

Räjähdyksessä haavoittunut Danish Yunas sanoo kristittyjen ja muslimien suhteiden olleen aiemmin hyvät.

– Välilämme ei ollut jännitteitä ennen iskua, muuta pelkäämme, että tämä on väkivallan aallon alku, 35-vuotias Yunas aprikoi.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Haavoittuneiden sukulaisten luona sairaalassa vieraileva Saleem Haroon on arviossaan jyrkempi.

– Tämä on uusi sota. Ennen shiiat olivat kohde, mutta nyt me olemme kohde, Haroon suomii.

Shiioilla hän viittaa Pakistanissa vähemmistönä olevaan islamin suuntaukseen. Enemmistö pakistanilaisista on sunneja. Ryhmien välinen väkivalta on viime vuosina kiihtynyt.

Köyhä vähemmistö

Pakistanin 180 miljoonasta asukkaasta kristittyjä on vain noin kaksi prosenttia. He ovat brittivallan aikaisten köyhien jälkeläisiä, itsekin yleensä väheksytyissä töissä raatavia köyhiä.

Pohjois-Pakistanin Peshawarissa sijaitsevaan kirkkoon oli sunnuntaina kokoontunut satoja ihmisiä. Rähjähdeliivein varustautuneet terroristit iskivät messun päätyttyä, kun ihmiset olivat poistumassa.
14-vuotias Shaloom Nazir menetti kerralla vanhempansa, sisaren ja veljen.

– Maassa makasi noin 300 ihmistä, poika kuvasi räjähdysten jälkeistä näkyä.

– Tunnistin äitini, otin hänet syliini.

Mikään ei enää auttanut, äiti kuoli myöhemmin vammoihinsa.

Kristityille isku oli sokki, vaikkei ei heidän elonsa levottomassa maassa ole ennenkään auvoa ollut. Muslimit ovat syyttäneet heitä toistuvasti Koraanin tai profeetta Muhammadin pilkkaamisesta, ja he ovat joutuneet syytösten vuoksi hyökkäysten ja mellakoinnin kohteiksi.

Alkuviikosta kaduilla olivat tuhannet kristityt vaatimassa viranomaisilta parempaa suojelua.

Peshawarin piispa Humphrey Peters valitti, että hänen pyyntönsä kristittyjen turvallisuuden takaamiseksi olivat kaikuneet aiemmin kuuroille korville.

– Pelkään, että tämä on vasta alkua, tämä voi levitä muualle Pakistaniin.

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)