Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

”Kiitos, että näytitte lapsillemme, ettemme ole yksin” – apua saanut irakilainen kiittää talonsa uudelleenrakentamisesta

 

Mathi: ”Haluan kiittää kaikkia, jotka auttoivat meitä kaupunkimme jälleenrakentamisessa ja toivon, että jonain päivänä voin tehdä jotain kiitokseksi, auttaa teitä.”

Vuonna 2014 ISIS ajoi tuhansia Irakin kristittyjä pois kodeistaan. Pian sen jälkeen, kun alue oli vapautettu, selvisi, että useat talot ja kirkot olivat joko tuhoutuneet tai vaurioituneet pahoin.

”Avullanne kunnostimme lähes 2000 Irakin kristittyjen perheiden asuntoa. Seuraavaksi kunnostimme yhteisiä tiloja kuten kirkkoja ja kouluja.” Apua saanut Mathi tahtoo kiittää teitä koko sydämestään: ”Autoitte meitä osoittamaan lapsillemme, ettemme ole yksin.”

Asunto on yhä laastipölyn peitossa eikä siellä ole vielä muita huonekaluja kuin kaksi sänkyä ja televisio. Mutta Mathi, 55, ja hänen vaimonsa Nazik ovat silti innoissaan: jo muutaman päivän päästä he muuttaisivat takaisin asuntoonsa, josta heidän oli paettava yli 5 vuotta sitten. Mutta iloon liittyy katkera muisto: asunnosta häädön jälkeen kolme heidän kuudesta lapsestaan on paennut maasta.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

”Sisustamme asunnon tarkalleen samanlaiseksi kuin miltä se näytti jättäessämme sen 5 vuotta sitten”, Mathi sanoo seiniä katsellessaan. ”Lapset ovat pyytäneen tätä, hekin, jotka eivät asu enää kanssamme. Heillä on paljon hyviä muistoja talosta. He haluavat tulla tänne ja elää uudelleen noita aikoja, erityisesti nyt, kun niin paljon on muuttunut.”

”En voinut uskoa, kuinka niin kaunis kaupunki oli saattanut muuttua sellaiseksi raunioalueeksi.”

TUHOTTU KAUPUNKI

Mathi ei ollut odottanut enää koskaan näkevänsä elämän palaavan entiselleen kotikaupungissaan, Qaraqosh’ssa, käydessään siellä ensimmäisen kerran vain joitakin tunteja sen vapauttamisen jälkeen. ”Itkin ja vain itkin. En voinut uskoa, kuinka niin kaunis kaupunki oli saattanut muuttua sellaiseksi raunioalueeksi. Rakennukset oli tuhottu tai poltettu, kaduilla oli jätteitä. Se oli hylätty kaupunki, jossa ei voinut asua.”

Mutta Mathin kävellessä kaupungin läpi tuona ensimmäisenä päivänä kaupungin vapauttamisen jälkeen jokin muuttui vähitellen hänen sisimmässään. ”Päätin palata ja rakentaa taloni uudelleen tänne. En tiennyt kuinka, mutta tiesin löytäväni jonkin keinon.”

”Minut tekee onnelliseksi se, että he ajattelevat meitä.”

”HE AJATTELEVAT MEITÄ”

Tässä vaiheessa te tulitte mukaan: tukijat ympäri maailmaa lahjoittivat rahaa tuhoutuneiden alueiden jälleenrakentamiseen. Kaupungin rakennustyötä suunnittelemaan perustettiin erityinen komitea. Ja sitten Mathi sai heiltä puhelun. ”He kertoivat rakentavansa talomme uudelleen. Se synnytti minussa sanoin kuvaamattoman ilon. Saisin talomme rakennetuksi uudelleen, voisimme asua siellä jälleen, vaikka ISIS yritti pyyhkäistä meidät pois.”

Kaupunki on nyt jälleenrakennettu, mutta häätö kodista on myös jättänyt henkisiä traumoja. Mathin kertoessa tapahtumista sinä yönä, jolloin häätö tapahtui, hänen vanha äitinsä purskahtaa itkuun. ”Pelkäsin niin kovasti, että he ottaisivat lasteni tyttäret”, hän sopertaa Mathin lohduttaessa häntä. Mathi seisoo kattoterassillaan, katsellen hänelle niin tuttua katua. Autoja kulkee ohi, kaupat ovat auki, kirkonkellot soivat. Vielä on matkaa jäljellä, mutta Mathia rohkaisee edelleen jatkuva maailmanlaajuinen kirkon tuki ja huolenpito. ”Minut tekee onnelliseksi se, että he ajattelevat meitä ja meidän kokemaamme kärsimystä.”

Pian tämän kertomuksen kirjoittamisen jälkeen Covid-19 -kriisi saavutti Irakin. Nazik, Mathin vaimo, ilmoittaa, että he kaikki ovat terveitä ja pysyvät sisällä (juuri kunnostetussa) asunnossaan. He rukoilevat, että Herra pysäyttäisi pian tämän pandemian.
Selitteessä lisätietoa siitä, miten Covid-19 on vaikuttanut kristittyjen elämään Irakissa.

KAUPUNGIN JÄLLEENRAKENTAMINEN

”Elokuun 6.päivänä 2014 ISIS tuli tähän kaupunkiin. Miehityksen aikana he tuhosivat monia rakennuksia. ISIS-ryhmittymä on hyvin vihamielinen, erityisesti kristittyjä kohtaan. He halusivat tuhota elämämme ja toivomme, mutta eivät onnistuneet. Tahdonvoimamme ja toivomme on vahvempi kuin heidän armeijansa ja vihamielisyytensä meitä kohtaan.”

”Toukokuussa 2017 aloitimme Qaraqosh:n jälleenrakentamisen. Jaoimme rakennukset kolmeen ryhmään. Aloitimme tyypin C rakennuksista, joissa vauriot olivat vähäisiä. Seuraavina tulivat B-tyypin rakennukset, jotka oli osittain tuhottu tai poltettu. Ja nyt aloitimme työt A-tyypin rakennuksissa, jotka oli tuhottu kokonaan. Meidän täytyi aloittaa tyhjästä, mutta teimme sen, koska meillä oli toivoa. Sitä toivoa te olette vahvistaneet. Tulimme kauhistuttavista olosuhteista, eikä ole helppoa aloittaa normaalia elämää tämän jälkeen. Meille merkitsi paljon se, että tuitte meitä ja ajattelitte tilannettamme.”

Avullanne kunnostimme 558 vähän vaurioitunutta ja 256 poltettua taloa, jolloin yli 860 perhettä kykeni palaamaan koteihinsa teidän ansiostanne yksin tässä kaupungissa.”

Tukenne antoi meille paljon toivoa pysyä tällä alueella. Rohkaisimme perheitä palaamaan kaupunkiin ja aloittamaan uuden elämän täällä. Kiitos!”

”Yli 860 perhettä kykeni palaamaan koteihinsa teidän ansiostanne.”

 
Open Doors tilaa ilmaislehti punainen