Kesäluonto rikastuttaa hengellistä elämää

 

Rovaniemeläisessä Somosen luontokirkossa pidetään Marjetan päivän hartaus sunnuntaina 24.7. kello 13. Kuva: Rovaniemen seurakunta

Kirkon maaseutulinjaukset kannustavat järjestämään hartaushetkiä luonnossa. Ensi sunnuntaina hiljennytään jyhkeiden kivilohkareiden juurella Rovaniemellä.

Kun taivas on kattona ja ympärillä suven sulostuttama luonto, saattavat asiat – sekä maalliset että hengelliset – näyttäytyä uudessa valossa.

Niin kävi joskus viime vuosituhannella Ylioikaraisen isännälle Rovaniemen Somosenkankaalla. Hänellä oli tapana kesäisinä sunnuntaipäivinä mennä omilla maillaan sijaitsevan komean kiven läheisyyteen pitämään hartaushetkeään.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Myöhemmin tuota siirtolohkaretta alettiin nimittää Somosenkirkoksi.

Rauhaisa ympäristö oli luonnon takaama, sillä paikkaan ei vienyt kuin vaatimaton kinttupolku.

Samalle seudulle rakennettiin 1950-luvulla Permantokosken voimalaitos. Kyläläisten kertoman mukaan Somosenkankaan kiviröykkiöt olivat vaarassa joutua sepelimurskaamon tuhoamaksi. Onneksi muutamat kyläläiset saivat Somosenkirkolle suojelupäätöksen ja alue jäi rauhaan.

Pastori Reijo Miettusen ideasta siirtolohkareesta tuli kesäisen jumalanpalveluksen paikka. Siellä on jylhää tunnelmaa, sillä Somosenkirkon ”torni” yltää kymmeneen metriin.

Ehkä vastaavia elämyksiä koetaan jatkossa entistä enemmän ympäri Suomen.

Ainakin kirkon maaseutulinjaukset vuodelta 2015 kehottavat edistämään tietoisuutta luomakunnan pyhyydestä Luojan lahjana ja luonnon hoitavien elementtien hyödyntämistä.

Se tapahtuu esimerkiksi järjestämällä luontokirkkoja ja -hartauksia, hiljaisuuden polkuja, metsäpyhäkouluja, vaelluksia ja retriittejä luonnon keskellä.

Ulkoilmaa on tarjolla myös piknikeillä, joita löytyy eri puolelta Suomea kristillisestä ohjelmatarjonnasta.

Tampereen Tuomiokirkossa vietetään parisuhdeteemaista kirkkopyhää 31.7. kello 10. Perhekirkon jälkeen on piknik omin eväin kirkkopuistossa, sateen sattuessa kirkon alakerrassa. Tapahtumaa valmistelevat ME-parit Mennään Eteenpäin ry:stä. Messussa saarnaavat Liisa ja Juha Välilä. Kanttorina on Esa Toivola.

Suomen Raamattuopiston järjestämillä Hengellisillä syventymispäivillä piknik kuuluu ohjelmaan lauantaina 27.8. kello 17.30 alkaen. Silloin Helsingin Kaivopuistossa on tarjolla virvokkeita sekä Pekka Heiskasen ja Anne Pohtamo-Hietasen ajatuksia. Musiikkia tarjoilee Mikko Goes to Heaven -duo.

 

Aiheet