Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Kesäkuun alusta lähtien muiden kristillisten kirkkojen papit pääsevät kutsusta saarnaamaan jumalanpalvelukseen

 

Kuva Muuruveden kirkon saarnatuolista. Kuva: Kuopion ev. lut. seurakunnat/Tuija Hyttinen

Toukokuun ensimmäisellä viikolla kokoontunut Kirkolliskokous hyväksyi kirkkojärjestykseen muutoksen, joka mahdollistaa muihin kirkkokuntiin kuuluvien pappien saarnaamisen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksessa.

Muihin kristillisiin kirkkoihin kuuluvat papit voivat kesäkuun alusta lähtien kutsusta saarnata evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksessa. Saarnakutsun voivat esittää seurakuntien kirkkoherrat. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi Vapaakirkkoon kuuluvat tai vaikkapa Luther-säätiöön kuuluvien pappien saarnoja on mahdollista kuulla luterilaisessa kirkossa.

Kirkkojärjestyksen muutoksella pyritään kehittämään paikallista ekumeniaa. Kutsu saarnaamaan ei tuota muun kristillisen kirkon tai siihen rinnastettavan yhteisön papille muita oikeuksia tai velvollisuuksia jumalanpalveluksen toteuttamisessa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Tekstiä editoitu 17.5. klo 18.05.