Vapaakirkon kesäjuhlat Teopoliksen alueella ovat tulleet päätökseensä, ja purkutalkootkin lähestyvät loppuaan. Vastuussa olleet ovat kiitollisia kokemastaan.
Suomen Vapaakirkon kesäjuhlat ovat kalenterivuoden suurin ponnistus.
—Tyhjentynyt, tyytyväinen ja kiitollinen, noin 200 vapaaehtoisen koordinaattorina toiminut Henrik Rautalahti hymyilee edelleen innostusta äänessään.
Kesäjuhlien järjestelypäällikkönä toimineella Jetro Klingalla on päällimmäisenä mielessä sukupolvien yhteinen tekeminen ja sen näkyminen kesäjuhlilla.
—Tämä näkyi kaikilla alueilla, niin lavalla, lavan takana, kojuissa, infopisteessä kuin siivouksessakin. Ja totta kai juhlayleisössä, Klinga kertaa.
—Halusimme alttiita ja iloisia talkoolaisia ja sitä saimme, satoi tai paistoi. Myönteinen ilmapiiri ja Pyhän Hengen läsnäolo näkyi kaikessa.
Millaista palautetta juhlista tuli?
—Totta kai kehittämisideoitakin tuli, mutta palaute oli vain myönteistä. Johtava ajatus on, että talkoita tehdään ilolla, joka välittyy koko ilmapiiriin, Rautalahti sanoo.
—On tullut paljon viestejä ja puheluitakin. Yhdessä palautteessa mainittiin, että oli hyvällä tavalla erilaiset juhlat. Ilmapiirissä oli aistittavissa monet rukoukset juhlien puolesta ja ilo, joka loisti vastuussa olevien olemuksesta. Nämä olivat todella Jeesus-juhlat.
Järjestelypäällikkö Klinga nostaa esiin Teopoliksen ympäristön. Jos kentällä on juhlateltta, koko aluetta ei välttämättä kyetä hyödyntämään samalla tavalla.
—Teopoliksen miljöö jotenkin pääsi oikeuksiinsa, kun nähtiin, kuinka upealla paikalla juhlat ovat. Juhliin pystyi osallistumaan, oli sitten teltassa sisäpihalla tai missä vain.
Tulevaisuuden näkymiä
Kesäjuhlat avoimen taivaan alla oli onnistunut kokemus monella tavalla. Jatkosuunnitelmat tarkentuvat itse kunkin osalta palautekeskustelujen jälkeen.
—Jatkoa kysytään tietysti Jumalalta mutta myös Vapaakirkon johdon kanssa käydään keskustelua kesäjuhlien tulevaisuuden näkymistä, kaksikko pohtii.
Vaikka rupeama on ollut tiivis, sekä Klinga että Rautalahti huokuvat tyytyväisyyttä siitä, että ovat saaneet olla mukana palvelemassa.


