Kellot soivat Tampereella epidemian uhreille ja heidän läheisilleen – myös muita Suomen seurakuntia haastetaan mukaan

 

Tampereella kirkon ja kappeleiden kellot soivat hiljaisella viikolla koronapandemian uhrien muistoa kunnioittaen. Kuva: Sari Savela

Tampereella kaikkien kirkkojen ja kappeleiden kellot soivat hiljaisella viikolla koronaviruksen uhreille ja heidän läheisilleen. Tampereen seurakunnat haastaa kaikki Suomen seurakunnat mukaan.

Kelloja soitetaan ensi viikolla joka päivä maanantaista torstaihin kello 12.

–  Kelloilla rukoilemme kärsivien puolesta ja kutsumme kaupunkilaisia muistamaan epidemian uhreja ja heidän läheisiään. Rukoilemme kaikille terveydenhuollossa työtä tekeville voimia. Muistamme myös maamme johtajia tämän kriisin keskellä, kertoo tuomiorovasti Olli Hallikainen.

Oikeus Sanaan_SEKLkesäkeräys1kk_vuosisop

 

– Kellojen soiton aikana voi rukoilla hiljaa Isä meidän –rukouksen, Hallikainen ehdottaa.

 

Hiljaisen viikon perinteisiin kuuluu, että pitkäperjantaina kellot eivät soi ja lauantainakin soitetaan vain ehtookelloja. Pääsiäissunnuntaina kaupungin kaikki kellot soivat.

 

Tampereen seurakunnat haastaa myös kaikki muut Suomen seurakunnat mukaan soittamaan kelloja ja kutsumaan ihmisiä yhteiseen rukoukseen.