Karoliina Nivari seurakuntayhteyksien ja varainhankinnan johtajaksi Lähetysseuraan

 

Karoliina Nivari aloittaa työt Suomen Lähetysseurassa kesäkuussa. Kuva: Sami Mannerheimo

VTT Karoliina Nivari on valittu eläkkeelle jääneen Satu kantolan seuraajaksi Suomen Lähetysseuraan. Nivari näkee järjestöjen toimintaympäristön vaikeana, mutta uskoo Lähetysseuran vahvuuksiin.

”On motivoivaa tulla töihin tunnettuun ja luotettavaan järjestöön, jonka työssä seurakunnat ja suomalaiset haluavat olla niin vahvasti mukana. Minuun on tehnyt vaikutuksen se, kuinka tarkasti Lähetysseura kuuntelee niitä yhteisöjä, joissa se toimii, ja suomalaisia seurakuntia, joiden työrukkanen se maailmalla on. Vaikuttavat muutokset syntyvät aina yhdessä”, Karoliina Nivari sanoo.

Nivari on arvotutkimuksesta ja yritysvastuusta väitellyt tutkija, tietokirjailija ja konsultti, joka on työskennellyt tutkijana Helsingin yliopistossa, Copenhagen Business Schoolissa ja University of Technology Sydneyssä. Aikaisemmin hän on työskennellyt konsultointijohtajana Insight360:llä ja sitä ennen Kirkkopalveluissa johtamisen ja viestinnän konsulttina. Työurallaan hän on ehtinyt tehdä töitä myös toimittajana Ilta-Sanomissa ja A-lehdissä.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Lähetysseurassa Nivari vastaa yhteyksistä suomalaisiin seurakuntiin, kotimaisesta varainhankinnasta ja lähetyskasvatuksesta. 93 prosentilla suomenkielisistä seurakunnista ja 94 prosentilla ruotsinkielisistä seurakunnista on palvelusopimus Lähetysseuran kanssa.  

”Aika ei ole järjestölle helppo. Kilpailu varainhankinnassa on kiristynyt, ja myös seurakuntien ja kirkon talous tulee edelleen kiristymään. Ukrainan kriisi on kuitenkin osoittanut, kuinka valmiita suomalaiset ihmiset, seurakunnat ja yritykset ovat auttamaan. Usko, toivo ja rakkaus koetaan nyt tärkeiksi arvoiksi. Kristillisenä toimijana Lähetysseuran on kuunneltava tarkkaan jäsenseurakuntiaan. Luotettavuus on varainhankinnassa yhä tärkeämpää, ja se on Lähetysseuran vahvuus. Digitaalinen varainhankinta ja median hyödyntäminen taas edellyttävät innovatiivisuutta, tiedolla johtamista ja tarkkanäköistä oman paikan hakemista lahjoituskentällä”, Nivari sanoo.

Nivari aloittaa työt Lähetysseurassa kesäkuussa. Seurakuntayhteyksien ja varainhankinnan johtaja vaihtuu, kun Lähetysseurassa yli 10 vuotta palvellut Satu Kantola jäi eläkkeelle. 

”Lähetysseuran uudessa strategiassa korostamme luottamuksen ja seurakuntien osallisuuden kokemuksen vahvistamista. Karoliina Nivarin seurakuntaverkostot, tiedolla johtamisen osaaminen sekä kokemus kouluttamisesta ja kehittämisestä antavat hyvän lähtökohdan strategian toimeenpanolle”, sanoo Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson.

Suomen Lähetysseura on kirkon kansainvälisen työn järjestö ja yksi Suomen suurimpia kehitysyhteistyötoimijoita. Lähetysseura tekee lähetystyötä, kehitysyhteistyötä ja rauhantyötä 27 maassa ympäri maailmaa.