Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Kansanedustaja Kirsi Ojansuu: ”Seurakunnat harjoittavat armollista anarkiaa”

 

Kansanedustaja Kirsi Ojansuu rohkaisee seurakuntia anarkiaan.

Kansanedustaja Kirsi Ojansuu (vihr) kannustaa seurakuntia luovaan tottelemattomuuteen käännytyspäätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden suojelemiseksi. – Olen ollut hirveän ylpeä, että tietyt seurakunnat ovat tarjonneet turvapaikkaa turvapaikanhakijoille niissä oikeusprosesseissa, joissa on tehty käännytyspäätökset.

Muun muassa Turun Mikaelin seurakunta ja sen kirkkoherra Jouni Lehikoinen ovat tulleet tunnetuksi käännytyspäätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden suojelemisesta maastakarkoituksen välttämiseksi. Piispaehdokkaanakin ollut Lehikoinen on ilmoittanut asettuvansa ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleissa keskustan listalla.

Vihreiden Ojansuu antaa tukensa Lehikoisen viitoittamalle toiminnalle.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Minusta se on armollista anarkiaa, jossa on ollaan toteutettu laupiaan samarialaisten tehtävää ja autettu hädässä olevaa.

Kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvottelukunnan jäsenenä toimivan Ojansuun mukaan humanitaarinen ymmärrys turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia kohtaan on vähentynyt.

– Kansaedustajia syytetään maahanmuuttajien hyysäämisestä. Ei ymmärretä, että maailmassa on paljon hädänalaisia pakolaisia, jotka tarvitsevat kaiken mahdollisen avun.

– Kirkon tulisi silti entistä selkeämmin puhua pakolaisten ja eri uskontojen  puolesta ja osoittaa, että populismi ja eri mustavalkoajattelu ei ole kirkon oppien mukaista.

Oikeusministeriössä on valmisteilla lainsäädäntöuudistus, jolla halutaan selkeyttää muukalaisvihamielisten tekojen kriminalisointia. Rasismilainsäädäntöä koskeva muutosesitys tulee eduskunnan käsittelyyn todennäköisesti vielä ennen huhtikuussa pidettäviä eduskuntavaaleja.

Oikeusministeriö haluaa nyt kuulla myös kirkkoa rasisminvastaista lainsäädäntöä uudistettaessa.

Kirsi Ojansuun haastattelu Radio Dein Ajankohtaistunnilla torstaina 9.12. kello 9.03-10.00.

Kuuntele, mitä kansanedustaja Kirsi Ojansuu (vihr) vastaa kysymykseen: ”Suhtautuuko kirkko liian sinisilmäisesti maahanmuuttajavähemmistöjen aiheuttamiin ongelmiin Suomessa?”

 

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)