Kansalaisjärjestöt ovat ahtaalla Venäjällä

 

healthy life-style movement of young people in Russia

Uusi lakialoite velvoittaa myös kristilliset, Venäjällä toimivat kansalaisjärjestöt raportoimaan valtiolle saamastaan ulkomaisesta rahoituksesta.

Uusi lakialoite velvoittaa myös kristilliset, Venäjällä toimivat kansalaisjärjestöt raportoimaan valtiolle saamastaan ulkomaisesta rahoituksesta. Laki antaisi mahdollisuuden haitata järjestöjen toimintaa, mikäli niin halutaan tehdä.

Presidentti Vladimir Putinin toiselta kaudelta alkaen valtion kontrollointi on lisääntynyt ja otteet järjestötoimintaa kohtaan ovat koventuneet. Parhaillaan käynnissä olevia uskonnollisten järjestöjen valvonnan lisäyksiä perustellaan terrorismin torjunnalla. Tiukentunut valvonta alkoi 2006 Ukrainan oranssin vallankumouksen seurauksena, sillä Putinin pelkona on, että sama voisi toistua myös Venäjällä.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Lait ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä voidaan soveltaa valikoiden. Valtiota kohtaan kriittisesti suhtautuvat ihmisoikeusjärjestöt sekä esimerkiksi erilaisten vähemmistöjen järjestöt ovat joutuneet jatkuvien tarkistusten kohteeksi, ja niiden toimintaa on haitattu. Sen sijaan Venäjän yhteiskunnan puutteita paikkaaville sosiaali- ja terveysalojen järjestöille uudet lait eivät todennäköisesti tuo ongelmia, tutkija Meri Kulmala Aleksanteri Instituutista arvioi.

Aiemmin nimenomaan Yhdysvalloista tullut rahoitus kiinnitti viranomaisten huomion, mutta nyt myös Pohjoismaiden toiminta on tarkkailun kohteena. Vaikeuksien vuoksi Pohjoismaiden ministerineuvosto sulki toimistonsa Pietarissa.

– Järjestölain sovelluksessa on suuria alueellisia eroja. Esimerkiksi Karjalan alueella suomalaistyöllä on saatu paljon hyvää aikaiseksi, eikä pohjoismaiseen rahoitukseen ole haluttu puuttua. Suurkaupungeissa taas on enemmän pelätty järjestöjen vaikutusvaltaa ja viranomaiset suhtautuvat tiukemmin niihin.

Kulmala uskoo, että tilanne ei kehity ainakaan parempaan suuntaan.

– Kannattaa tosin muistaa, että järjestötoiminnassa on paljon aktiivisia ihmisiä, jotka myös osaavat navigoida järjestelmässä ja naamioida toimintaa sellaiseksi, että se ei herätä viranomaisten epäilyksiä.

Arja-Leena Paavola/Sana

Lisää aiheesta www.sana.fi