Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Kalle Virta Kansan Raamattuseuran varatoiminnanjohtajaksi

 

Kalle Virta aloittaa marraskuussa Kansan Raamattuseuran varatoiminnanjohtajana.

Kansan Raamattuseuran uudeksi varatoiminnanjohtajaksi on kutsuttu teologian maisteri Kalle Virta, 32. Hän aloittaa työssä 15. marraskuuta 2010.

 

Virta palaa KRS:n palvelukseen ohjelmistoalan koulutus- ja konsultointipäällikön tehtävistä. Talo on hänelle ennestään tuttu, sillä hän toimi vuodet 2002-2006  nuorisodiakonina KRS:n valtakunnallisessa nuorisotyössä.

SEKL Neliöb. 25.-31.3. MJa

– Kutsu oli minulle kuin kutsu kotiin uusien eväiden kanssa. Olen ollut välillä aivan muissa töissä. Nyt huomaan tehneeni viime vuosina niitä asioita, joita järjestössä nyt tarvitaan. Ehkä tämä hetki on niitä elämän hetkiä, joissa voi kiittää johdatuksesta, jota en aiemmin huomannut.

   Virta haluaa rakentaa sellaista Kansan Raamattuseuraa, joka auttaa kirkkoa tavoittamaan erilaisia ihmisryhmiä. Hänen mielestään järjestöllä on hyvät eväät: rotevat juuret, elävä Raamattu sekä idearikas, innostunut ja luova henkilöstö.

Hän luonnehtii itseään iloiseksi karjalaispojaksi.

 – Minulle uskossa keskeistä on vapaus hengittää. Usko riittää ja saan elää Jumalan antamaa, täyttä elämää.

Kalle Virta tulee talon johtoon uuden 1.11. aloittavan toiminnanjohtajan Ulla Saunaluoman työpariksi.  Saunaluoma on työskennellyt KRS:ssa vuodesta 1983 nuoriso- ja opiskelijatyön johtajana, palvelutoiminnanjohtajana sekä varatoiminnanjohtajana.