Itäaasialainen Song: Jumala järjesti ulospääsyn vaikeasta tilanteestani

 

Kilpailuhenkinen Song työskenteli autosuunnittelijana ja nautti työpaikkansa parhaan työntekijän tittelistä. Keskustelut Lähetysyhdistys Kylväjän työntekijän kanssa syvensivät armon kokemista.

Maalla kasvanut ”Song” oli täysin uudessa ympäristössä. Hän oli saanut toivomansa työn autosuunnittelijana, ja uusi työ vei hänet miljoonakaupunkiin. Olo tuntui usein turvattomalta suuressa kaupungissa, mutta yksinäisen naisen rukouksiin vastattiin, kun hän löysi rinnalleen miehen, joka oli kotoisin samalta alueelta kuin hän. Avioliiton myötä turvaton ja yksinäinen olo helpottivat vähäksi aikaa.

Muutaman vuoden kuluttua Songin maailma romahti, kun selvisi, että automyyntialalla työskentelevällä aviomiehellä oli suhde työtoverinsa kanssa.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

– Olin niin järkyttynyt, että suunnittelin itsemurhaa. Tiesin kuitenkin Jumalan Sanasta, että se olisi väärin ja minun piti hylätä ne ajatukset. Jumala auttoi meitä ja mieheni tuli takaisin.

Haavoitettu Song kärsi masennuksesta ja epäluuloisena hän soitteli kymmeniä kertoja päivässä miehelleen tarkistaakseen kenen seurassa tämä oli.

Oli ollut erittäin raskasta kantaa parhaan työntekijän titteliä yrityksessä vuosien ajan.
Minulla ei ollut edes ystäviä, koska näin jokaisessa itselleni kilpailijan.

Eräänä päivänä Raamatun äärellä kertomus Aabrahamista, Saarasta ja Abimelekista alkoi puhutella Songia ja hän ymmärsi, että hänen tulisi luottaa mieheensä ja siihen, että Jumala voisi varjella avioliiton. Vei kuitenkin pari vuotta, ennen kuin luottamus palasi täysin.

– Olin ollut erittäin menestyksekäs työssäni, ja minulla oli valtava tarve päästä työssäni eteenpäin. Oli ollut erittäin raskasta kantaa parhaan työntekijän titteliä yrityksessä vuosien ajan. Minulla ei ollut edes ystäviä, koska näin jokaisessa itselleni kilpailijan. Ymmärsin, että tästä oli tullut minulle epäjumala.

Miehen uusi työ, paikkakunnan vaihto ja perheeseen syntynyt poika vahvistivat Songin päätöksen jäädä kotiäidiksi.

– Herra näki tilanteeni ja valmisti siitä ulospääsyn. Mieheni hyväpalkkainen työ mahdollisti jäämiseni kotiin. Vaikka päiväni ovat kiireisiä lapsen ja kodin hoitamisessa, minulle jää enemmän aikaa Raamatun lukemiseen, rukoukseen ja seurakunnassa toimimiseen.

Song tutustui Kylväjän työntekijöihin ja osallistui miehensä kanssa heidän järjestämälleen avioliittokurssille kaksi kertaa.

– Mainostin kurssia entisille luokkatovereilleni ja seurakuntalaisille, joilla tiesin olevan vaikeuksia avioliitossa ja monet heistä halusivatkin osallistua kurssille.

– Kylväjän työntekijän kanssa keskusteltuani olen oppinut enemmän Jumalan armosta ja olen oppinut armahtamaan myös itseäni.

Song toimii tarmokkaasti seurakunnassaan. Hänen vastuullaan oli yläkouluikäisten opetus silloin, kun lapsia sai vielä opettaa. Kolme vuotta sitten Song perusti keskusteluryhmän ”Jeesuksen lapsukaiset”.

– Tässä keskusteluryhmässä on nyt kaksisataa osallistujaa. Jaamme rukousaiheita ja löytöjämme Raamatusta. Tämä on ollut meille monelle suureksi siunaukseksi erikoisesti nyt, kun kaikki kokoontumiset on kielletty koronatilanteen vuoksi.

Itä-Aasiassa evankeliumi leviää voimakkaasti, vaikka seurakuntia kontrolloidaan. Kulttuurissa, jonka keskiössä ovat raha, menestyminen ja maine, tarve sanomalle sovituksesta ja armosta on suuri.

 

Johdatuksen pilkahduksia

Itäaasialaisen Songin elämäntarinassa Jumalan johdatus, apu ja hyvyys ovat tulleet avuksi oikeaan aikaan.

Uskonsiemen kylvettiin pienen tytön sydämeen hänen osallistuessaan 8-vuotiaana ensimmäistä kertaa hengelliseen tilaisuuteen yhdessä äitinsä kanssa.

– Kylässämme asui vanha kristitty rouva, joka oli käynyt läpi vaikean vainon ajan. Hän kertoi evankeliumia kylässämme ja järjesti kotonaan kokouksia, joihin osallistui muutamia ihmisiä. Kylässämme ei ollut autoja, ainoastaan polkupyöriä sekä hevos- ja aasikärryjä. Tämä vanha rouva käveli neljä tuntia päästäkseen kirkkoon.

Naisen kautta kylässä levisi ilosanoma.

– Teimme äitini kanssa päätöksen uskoa Jeesukseen, mutta uskoni ei päässyt juurtumaan, koska meillä ei ollut omaa Raamattua eikä muutenkaan raamattuopetusta.

Song kuitenkin luotti Jumalan olemassaoloon ja varjelukseen. Yläkoulussa hänen luokallaan ei ollut muita kristittyjä, mutta jo silloin Song kertoi iloisesti Jeesuksesta. Peruskoulun jälkeen hän muutti opintojen vuoksi kaupunkiin, ja hän asui ensi kertaa ilman vanhempiaan.

– Ikävä oli kova, kun ei ollut kännyköitä tai edes tavallista puhelinta. Pääsin käymään kotona ainoastaan kolme kertaa vuodessa.
Valmistuttuaan autosuunnittelijaksi Song haki töihin miljoonakaupunkiin. Hän pääsi läpi haastattelusta, mutta nainen jännitti terveystarkastusta, sillä opintojen aikana hänellä oli havaittu hepatiitti.

– Rukoilin polvillani itkien ja huusin Herran puoleen. Terveystarkastuksessa selvisi, että olin terve ja elimistööni oli jopa muodostunut vasta-aineita hepatiittia vastaan. Kanssani sairastuneille opiskelijoille niin ei ollut käynyt, joten he tarvitsivat lääkitystä. Kiitin Herraa, että sain olla terve ja sain työpaikan!

Turvallisuussyistä Songin nimi on muutettu.

Kylväjä työskentelee Itä-Aasiassa kouluttaen työntekijöitä kasvavan kirkon tarpeisiin.

Kuva: Pixabay

 
Kylvaja artikkelibanneri