Jukka Norvanto Kylväjän lähetysteologiksi

 

Kuva: Annaleena Pakkanen

Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) raamattukouluttaja ja lähetysteologi, teol. lis. Jukka Norvanto siirtyy Evankelis-luterilaisen Lähetysyhdistys Kylväjän lähetysteologiksi 1. toukokuuta.

56-vuotias Norvanto kertoo, että ennen eläkeikää hän haluaa vielä antaa panoksensa lähetystyölle uusissa tehtävissä. Sekä Sansassa että Kylväjässä työpaikanvaihdos nähdään osana järjestöjen välistä yhteistyötä ja kirkon lähetystyön vahvistamista siellä, missä on vähän kristittyjä.

Kylväjän strategian 2011-2015 yksi päätavoite on raamatunopetuksen vahvistaminen kotimaassa ja työalueilla sekä uuden lähettisukupolven kouluttaminen käyttämään raamatunopetusta työvälineenään.

– Voi sanoa, kulunutta lauseenpartta käyttääkseni, että työnantajani ei vaihdu, vain palkanmaksaja. Lähetyskutsun koen saaneeni jo uskoon tuloni aikoihin. Kylväjän palveluksessa saanen palvella myös sellaisissa lähetystyön tehtävissä, joihin Sansassa oli vain vähän mahdollisuuksia, Norvanto kertoo.

Kotimaa neliöb. 30.9.-6.10.

Jukka Norvanto on tehnyt Sansassa merkittävän 17 vuoden uran Radioraamattukoulun johtajana, Raamattu kannesta kanteen -ohjelman opettajana sekä raamattukouluttajana ja lähetysteologina. Tällä hetkellä hän on opintovapaalla, mutta palaa nykyisiin työtehtäviinsä vielä huhtikuussa.

Työpaikan vaihto ei vaikuta Raamattu kannesta kanteen -ohjelmaan, joka jatkuu ennallaan Radio Deissä, Radio Kajauksessa ja Järviradiossa. Sansan kustantama ja Norvannon tuottama Raamattu kannesta kanteen -ohjelma pyörii radiossa nyt kolmatta kierrosta. Ohjelmalla on viikoittain noin 200 000 kuuntelijaa. Raamatunopetus tulee jatkossakin olemaan olennainen osa Sansan lähetyskasvatusta.

Jukka Norvanto opettaa Raamattua myös Kylväjän Lähetyksen kesäpäivillä Keravalla 14. kesäkuuta ja Sansan Medialähetyspäivillä Oulussa 15. kesäkuuta.

 
Artikkelibanneri perussanoma