Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Jo kolmas ehdokas ilmoittautunut mukaan Helsingin piispanvaaliin

 

Kaisamari Hintikka. Kuva: Luterilainen maailmanliitto/Marie Renaux

Teologian tohtori Kaisamari Hintikka on ilmoittanut olevansa käytettävissä Helsingin piispaksi. Ehdokkuudestaan on tähän mennessä kertonut Hintikan lisäksi Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo ja professori Jaana Hallamaa.

Alkuviikosta teologian tohtori Kaisamari Hintikka kertoi Kirkkojakaupunki-lehdessä harkitsevansa piispaehdokkuutta. Tänään hän on ilmoittanut asettuvansa ehdolle. Hän kuvailee tuntojaan Kirkko ja kaupungissa: ”Sain vahvan kutsun kotihiippakunnastani ja arvostamiltani ihmisiltä. Myös sisäinen kutsu piispan tehtävään on vahva. Olen Helsingin hiippakunnan kasvatti ja sille paljosta velkaa – vuosien mittaan minulle on kertynyt paljon osaamista, jonka voisin nyt antaa vastalahjaksi, sanoo Hintikka.”

Kaisamari Hintikka, 49, on toiminut vuodesta 2011 Genevessä Luterilaisen maailmanliiton ekumeenisten asioiden apulaispääsihteerinä.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Helsingin Piispanvaalin ehdokasasettelu päättyy 15. toukokuuta. Piispanvaali pidetään elokuussa 2017.