”Kristinusko antaa arvopohjan, jonka kiinalaiset ovat kadottaneet”

uutta ja vanhaa Kiinassa

Kiinalaisten kiinnostus kommunistiseen ideologiaan on romahtanut, ja hallituksen pyrkimys määrätä arvot ei enää toimi. Moni löytää kristinuskon etsiessään elämäänsä uusia arvoja. Kuva: Juha Auvinen.

– Aiemmin kaikki tekivät työtä kansan yhteisen hyvän puolesta. Nykyään korkein tavoite on oma etu. Kristinusko antaa arvopohjan, jonka monet kiinalaiset ovat kadottaneet, sanoo Raymond Lo, medialähetysjärjestö FEBC:n Kiinan-työn johtaja.

Kiinalaisten kiinnostus kommunistiseen ideologiaan on romahtanut, ja hallituksen pyrkimys määrätä arvoista ei enää toimi. Monet löytävät kristinuskon etsiessään elämäänsä uusia arvoja. He pohtivat, miksi ihmisten tulisi osoittaa toisilleen rakkautta, antaa anteeksi loukkaajalle tai auttaa kadulla makaavaa tajutonta.

”Kotiseurakunnat” eivät mahdu koteihin

Kiinan kasvavasta kristittyjen määrästä on useita arvioita. Viranomaisten mukaan maassa oli 23 miljoonaa kristittyjä vuonna 2009, mutta lukuun on laskettu vain valtion rekisteröimien kirkkokuntien jäsenet.

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan

Varovaisen arvion mukaan Kiinassa on 50–60 miljoonaa kristittyä, rohkeiden arvioiden mukaan jopa 80–100 miljoonaa. Kaupungeissa kristityksi kääntyminen ei yleensä aiheuta ongelmia, kun taas maaseutukylissä ja joidenkin etnisten vähemmistöjen keskuudessa voi olla vaikeampaa.

Enemmän vastustusta tulee kuitenkin viranomaisten taholta. Hallitus pitää kristinuskoa ulkomaisena uskontona ja pelkää länsimaalaisen vaikutuksen lisääntyvän. Siksi seurakuntien toimintaa säädellään ja tarkkaillaan.

Yli puolet Kiinan kristitystä kuuluu rekisteröimättömiin kotiseurakuntiin. Nimi on harhaanjohtava, sillä monet seurakunnista ovat niin suuria, että ne eivät mahdu koteihin vaan kokoontuvat vuokratiloissa.

Koska rekisteröimättömien seurakuntien toiminta on laitonta, seurakuntalaisia voidaan periaatteessa pidättää milloin tahansa. Toisaalta jos miljoonat ihmiset rikkovat lakia, hallituksen on vaikea valvoa lain noudattamista.

Työ on siirtynyt nettiin ja sosiaaliseen mediaan

Vuodet 2004–2014 olivat Raymond Lon mukaan kristityille melko vakaata aikaa. Sen jälkeen on ollut enemmän vaikeuksia. Esimerkiksi kirkkojen katoilta on poistettu ristejä ja muutama kirkko on purettu.

Myös kristilliset paikallisradio-ohjelmat ovat olleet vastatuulessa. Medialähetys Sanansaattajien yhteistyökumppani FEBC on joutunut sopeutumaan muuttuviin oloihin, ja tällä hetkellä se tekee työtä yhä enemmän netissä ja sosiaalisen median kanavilla.

– Puolella kiinalaisista on käytössään kannettava netti, ja 800 miljoonaa käyttää WeChat-sovellusta. Sen avulla voi esimerkiksi jakaa sisältöjä. Toivomme, että yhä useampi saa näin kuulla ohjelmiamme. Pyrimme kalastamaan siellä, missä kaloja on, Raymond Lo kertoo.

FEBC:n Hongkongin toimipisteeseen tulee kuukausittan noin 7000 ”perinteistä” kuuntelijapalautetta: kirjeitä, sähköposteja, tekstiviestejä ja puheluita, henkilökohtaisia vierailujakin.

Huomattavasti enemmän kontakteja tulee verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Kun lasketaan verkkosivuilla käynnit sekä mobiilisovellusten ja eri sisältöjen lataukset, FEBC:n Kiinan-työ saavuttaa miljoonayleisöjä.

Sansa kesäkeräys artikkelin alle