Jipulta uusi albumi syyskuussa

Kuva: Jani Laukkanen

Jippu julkaisee odotetun äänitteen, johon on koottu koskettavia lauluja ristin voimasta. ”Lapsuuden olohuoneessamme oli taulu Jeesus Getsemanessa. Taulu kosketti jo silloin”, Jippu kertoo.

Laulaja-evankelista Jippu julkaisee syyskuussa 2018 uuden albumin, joka kantaa nimeä Getsemane (Kingdom records Finland). Levyllä kuullaan uudet koskettavat sovitukset vanhoista lauluista Meren tiedänRistin Luona sekä Jari Levyn säveltämästä ja sanoittamasta laulusta Getsemane. Lisäksi levyllä on kaksi Jipun aiemmin omatekemää laulua akustisin sovituksen. Albumin tuottaa ja sovituksista vastaa Joonatan Rautio.

Jippu kommentoi uutta albumiaan:
Kokemukseni särkymisestä on ollut syvä enkä olisi koskaan tässä, ellen olisi saanut kokea eheyttävää ristin voimaa, joka rakasti minut takaisin sellaiseksi kuin olen. Haluan levyllä enemmän kuin koskaan todistaa siitä rakkaudesta, mikä meille on annettu Jeesuksessa.

Jippu jatkaa ahkeraa konsertoimista kirkoissa ympäri Suomen.

Konsertit:
20.09. Helsinki, Luther-kirkko, Jippu & band, klo 19.00, liput 15/10€
23.09. Pori, seurakuntakeskus, klo 14.00, vapaa pääsy
27.09. Seinäjoki, Konferenssikeskus Valkea, Vapaakirkko, Jippu & band, klo 18.30, vapaa pääsy
30.09. Hämeenlinna, kirkko, Jippu & band, klo 18.00, vapaa pääsy
02.10. Turku, Mikaelinkirkko, Puhdas toivo –hyväntekeväisyys -konsertti, klo 18.00, liput ovelta 10€, ennakko www.lippu.fi
19.10. Kouvola, Keskuskirkko, Kouvola Kristukselle –tilaisuus, klo 18.00, vapaa pääsy
26.10. Kauniainen, Suomen Raamattuopisto, naistenpäivät
27.10. Laihia, seurakuntatalo, Medialähetystapahtuma, klo 16.00, vapaa pääsy
28.10. Jyväskylä, Sepän kauppakeskus, Kipinä, klo 16.00, liput 10€
16.11. Pietarsaari, Pietarsaaren kirkko, klo 18.00, ohjelma
17.11. Yksityistilaisuus
18.11. Turku, Maata Näkyvissä -festarit
22.11. Keuruu, Helluntaiseurakunta, Naistenilta, klo 18.00, vapaa pääsy
24.11. Ylöjärvi, Kynttiläillallinen, seurakuntakeskus, klo 17.00 alkaen, illallis+konserttivaraukset ja hinnat kirkkoherranvirastosta
02.12. Lohja, kirkko
14.12. Kurikka, kirkko, joulukonsertti

23.12. Turku, Tuomamessu

Jippu ja ihmisen ääni -keskusteluohjelmasarja jatkuu Radio Deissä keskiviikkoisin alkaen 5. syyskuuta kello 16-17 uusin jaksoin. Avausjaksossa Jipun vieraana Kristiina Brask. Uusinta tiistaima 11. syyskuuta kello 22.05.