Jippu: ”Romania jätti jäljen, joka sattuu sielussani aina”

 

Kuva: Lauri Laukkanen

Operaatio Joulun Lapsen ensimmäiset paketit jaettiin marraskuun viimeisellä viikolla. Mukana matkalla oli myös juuri uuden ”Made in Heaven” -albumin julkaissut Jippu. Matkasta julkaistaan ensi syksynä tv-dokumentti.

– Jokaisessa kodissa, jossa saimme vierailla, minut yhä uudelleen riisuttiin itsekkyydestä ja paremmuuden tunnosta. Lasten väsyneet ja särjetyt katseet hetkittäin jopa uuvuttivat. Silti se uskomaton lahjojen antamisen riemu ja ilo yhteisestä toivosta voitti pimeän, Jippu sanoo.

Juuri julkaistun ”Made in Heaven” –albumin tehnyt Jippu toimii nykyään musiikkievankelistana Turun Mikaelin kirkossa. Usko on laittanut artistin arvomaailman uusiksi ja sen myötä myös muiden ihmisten auttaminen on tullut tärkeäksi.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Yleensä isojen levyjen jälkeen on ajateltu vain itseä ja eletty sitä omaa glamouria, kun on pop-maailmassa tehty levyjä. Tämä matka kuvastaa muuttunutta arvomaailmaani: Levyllä annetaan kunnia Kristukselle ja elämässä tehdään niitä tekoja, joihin Jeesus kutsuu.

Patmos Lähetyssäätiön organisoima Operaatio Joulun Lapsi on vienyt joululahjoja Romanian ja Moldovan köyhille lapsille yli 20 vuoden ajan. Lahjat jaetaan yhdessä paikallisten seurakuntien kanssa ja monille lapsille joululahja on heidän elämänsä ensimmäinen. Tänä vuonna lahjan saa yli 37 000 köyhää lasta.

– Matkalla sain kohdata hylättyjä ihmisiä, halveksittuja sieluja, murskattuja mieliä, sekä lohduttomuutta, jossa ei ollut pisaraakaan valoa. Romania jätti jäljen, joka sattuu sielussani aina.

Romaniassa elää Euroopan syrjityin ihmisryhmä, romanit, joiden elämään Jippu matkalla myös tutustui. Joululahjat ja niiden kautta syntyvät kohtaamiset murtavat ennakkokäsityksiä kantaväestön ja vähemmistön välillä.

Operaatio Joulun Lapsi -keräykseen osallistui tänä syksynä tuhannet suomalaiset eri puolilla Suomea pakkaamalla oman joululahjan lapsille. Jipun tekemästä matkasta julkaistaan ensi syksynä tv-dokumentti.