Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Järjestäjä: Juhannuskonferenssiin otetaan etukäteen ilmoittautunutta yleisöä sen verran kun tilanne sallii

 

Juhannuskonferenssi on tärkeä osa helluntaiseurakuntien valtakunnallista nuorisotyötä. Kuva vuodelta 2019. (Joonatan Kuosmanen)

Helluntailaisten kesäjuhlastrategia nojaa korkeatasoiseen nettilähetykseen.

Iso Kirja ry ei ole perumassa tulevan juhannuksen suurtapahtumaa, Helluntaiherätyksen Juhannuskonferenssia.

Tilanteen mukaisesti tapahtuma järjestetään tänä vuonna ensisijaisesti nettikonferenssina.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

– Nettitapahtuman rinnalle on tarkoitus rakentaa hybridimalli, joka antaisi yleisölle kesäkuussa voimassa olevien koronarajoitusten mukaisesti mahdollisuuden osallistua tapahtuman seuraamiseen Isossa Kirjassa. Tällä halutaan palvella erityisesti Ison Kirjan leirintäalueelle tulevia juhannusvieraita, tapahtumaisäntä Marko Halttunen kertoo järjestäjän tiedotteessa.

– Aluehallintoviraston määräyksiä kesän yleisötilaisuuksien osallistujamääristä odotetaan viimeistään toukokuussa. Juhannuskonferenssin hybridimalli pystyy varsin nopealla aikataululla skaalautumaan rajoitusten mukaisesti parista sadasta henkilöstä ylöspäin. Ennakkoilmoittautuminen avataan Ison Kirjan verkkokaupassa heti viranomaispäätösten jälkeen.

Tapahtumassa on luvassa on tämän hetken tiedolla Exitin nettikonsertti ja solisti Pekka Simojoen livevierailu konferenssistudiolla.

Hybridikonferenssi järjestetään erillisellä tapahtuma-alueella, jonne voi tulla vain etukäteen ilmoittautuneet ja paikan varanneet. Järjestelyissä noudatetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön yhdessä tapahtuma-alan kanssa laatimaa esitystä vastuullisten tapahtumien järjestämisestä. Koronaturvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota niin ennakkoviestinnässä kuin tapahtuman aikaisessa toiminnassa.

Juhannuskonferenssin nettilähetyksistä vastaa medialähetysjärjestö Avainmedian Usko-TV. Striimi on vapaasti katsottavissa tapahtuman aikana. Viime vuonna lähetyksiä seurattiin yli 12 000 päätteeltä, minkä pohjalta kokonaiskatselijamääräksi arvioitiin noin 25 000 henkilöä, eli melkein sama määrä kuin konferenssissa perinteisesti käy väkeä.

 

Aiheet