Ilmainen videokonsertti verkossa koulujen päättymisen kunniaksi – mukana yli 20 eturivin gospelartistia

 

Konsertin ideoinut Sleyn nuorisotyönjohtaja Juha Heinonen kertoo, että konsertin toteutuminen on hänelle erään unelman täyttymys. Kuva: Arttu Sorsa/Maata näkyvissä -festarit

Sleyn Nuorisotyö, Maata Näkyvissä -festarit ja Puisto Live järjestävät koulujen päättymisen kunniaksi perjantaina 29. toukokuuta ilmaisen videokonsertin verkossa.

Minulla on unelma -konsertissa esiintyy 21 suomalaista gospelartistia. Konsertti koostuu artistien kotona tai bändikämpässä äänittämistä musiikkikappaleista sekä tarinoista kappaleiden välissä.

– Minulla on unelma -videokonsertti on tietynlainen voiman ja yhteyden näyttö. Se kertoo selkeää kieltä suomalaisten gospelmuusikoiden halusta välittää viestiä toivosta ja samalla siunata kuulijoita sekä toinen toisiaan, sanoo konsertin ideoinut Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen.

Jalohaukat vko 3 SMy

Ohjelmatoimisto Puisto Liven perustaja sekä Park 7- ja Kotiinpalaajat -yhtyeiden rumpali Miika Luomaranta innostui ideasta heti. Soittokierros yli 20 gospelartistille oli ilahduttava, ja mukaan lähtikin upea joukko tämän hetken gospelmusiikin kärkinimiä sekä myös pitkän uran tehneitä legendoja. Konsertin teemana on yhteys, ja sen tuotto menee taloudellisissa haasteissa olevan Maata Näkyvissä -festareiden hyväksi.

– Tämä videokonsertti on minulle henkilökohtaisesti erään unelman täyttymys, Juha Heinonen kertoo.

– Minulle gospelmusiikki on aina ollut sitä jalointa musiikkia. Olen kokenut, että viime vuosina yhteys gospelin alalla toimivan väen kesken on tiivistynyt. Myös artistien keskinäinen yhteys on lisääntynyt merkittävästi. Tänä päivänä rukoilemme täysillä toistemme puolesta. Koska toimin Maata Näkyvissä -festareiden johtajana, niin artistien pyyteetön halu lähteä mukaan myös auttamaan Maata Näkyvissä -festareita tekee olon iloiseksi ja kiitolliseksi.

– Unelma yhteydestä on itse asiassa rukous. Se on jotain, mitä Kristus itse toivoi seuraajilleen. Yhteys luo toivon. Se on yhteyttä erilaisissa tilanteissa elävien ihmisten kesken ja se on yhteyttä hyvyyden ihmeelliseen voimaan, maailmankaikkeuden Luojaan. Tässä konsertissa laulamme todeksi unelmaa, joka sytyttää meidät kaikki yhteiseen kutsuun ja toivoon, sanoo Tera-yhtyeen Petri Lassila.

Minulla on unelma -konsertti Maata Näkyvissä -festareiden YouTube-kanavalla 29.5.2020 klo 18.00 alkaen. Suora linkki konserttiin; www.maatanakyvissa.fi/minullaonunelma.

Konsertti on ilmainen. Konsertin järjestää Sleyn Nuorisotyö, Maata Näkyvissä sekä Puisto Live. Mukana olevat artistit ovat Pekka Simojoki, Pekka Laukkarinen, Jippu, Harri Helenius, Olli Helenius, Petri Lassila, Peter Joukainen, Mikko Nikula, Sami Asp, Mikko Vaismaa, Miika Korkatti, kls., Park 7, NNS, Juhani Tikkanen, Maksetut Viulut, Kotiinpalaajat, PastoriPike, Eve ja Ossi, Pro Fide, The Road, No Tune Brothers, Tuomas Auvinen.