Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

IL: Kielinainen laulanut baptistien hengellisissä kokouksissa

 

YouTube-sivustolta maineeseen noussut Sara-Maria Forsberg. KUVA: YouTube

YouTube-videoillaan julkisuuteen ponkaissut ”kielinainen” Sara Maria Forsberg on Iltalehden mukaan esiintynyt perheyhtyeensä kanssa hengellisissä telttakokouksissa. Forsbergien perhe on myös osallistunut baptistiseurakunnan hengellisiin tilaisuuksiin.

Iltalehti kertoo, että Sara Maria Forsberg on laulanut vanhempiensa ja kahden siskonsa kanssa elokuussa 2012 järjestetyssä ”Elämän lähteellä” -telttakokouksessa Pietarsaaressa. Perheen laulamiin kappaleisiin on kuulunut muun muassa ”Jeesus olet suurin”, ”Laulujen laulu” sekä ”Valtias, kuningas ainiaan”.

Forsbergien perheyhtye on esiintynyt myös ”Jeesus auttaa” -telttakokouksissa, joissa on puhunut myös Halpa-Halli -ketjun perustaja ja Forsbergin isoisä Esko Ylinen.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

Sara Maria Forsberg on parhaillaan Yhdysvalloissa, jossa hän neuvottelee yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisista sopimuksista.

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie