Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Ihmiskauppa kasvaa Euroopassa

 

– Seksuaalisen ihmiskaupan uhreiksi joutuneet elävät keskimäärin seitsemän vuotta myydyksi tulemisensa jälkeen. Syynä ovat uhrien kokema fyysinen ja seksuaalinen väkivalta, erilaiset taudit, päihteet sekä seksuaalisesta riistosta johtuvat mielenterveysongelmat, European Freedom Networkin johtotiimiin kuuluva Jennifer Roemhildt-Tunehag sanoo.

Euroopan Evankelisen Allianssin verkosto European Freedom Network järjesti marraskuun lopulla Kyproksen Limassolissa ihmiskaupan vastaisen EQUIP-konferenssin. Jennifer Roemhildt-Tunehag ilmaisi konferenssin alussa huolensa Euroopan ihmiskauppatilanteesta.

– Euroopasta on viime vuosina tullut kansainvälisen ihmiskaupan suurin kohdealue. Euroopan sisällä tapahtuva ihmiskauppa on kasvanut 18 prosenttia viiden viime vuoden aikana. Läntiseen Eurooppaan kuljetetaan vuosittain yli 120 000 ihmiskaupan uhriksi joutunutta naista ja lasta, joista 61 prosenttia tulee EU:n jäsenvaltioista, Roemhildt-Tunehag toteaa.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Roemhildt-Tunehagin mukaan ihmiskaupan uhreiksi joutuneista 95 prosenttia kokee seksuaalista tai fyysistä väkivaltaa. YK:n huume- ja rikosvirasto UNODC:n raporttien mukaan seksuaalisen ihmiskaupan osuus kaikesta ihmiskaupasta on lähes 80 prosenttia.

– Ihmiskauppa aiheuttaa valtavan terveysriskin sukupuolitautien ja aidsin muodossa. Suojaamaton seksi on varsin tavallista seksin ostajien keskuudessa. Ihmiskauppa nostattaa myös rikollisuutta itsessään. Nykyään ihmiskauppa on nopeimmin kasvava kansainvälisen rikollisuuden muoto, Roemhildt-Tunehag toteaa.

European Freedom Networkin tarkoituksena on tuoda yhteen kristilliset, ihmiskauppaa vastaan toimivat organisaatiot ja luoda maailmanlaajuinen verkosto taistelussa ihmiskauppaa vastaan.