HS ja Taloussanomat: Kirkon Vuokko Piekkalasta uusi valtakunnansovittelija

 

Nykyisin valtakunnansovittelijana toimiva Vuokko Piekkala kävi kirkolliskokouksessa läpi asialistaa kirkkoneuvos Kimmo Kääriäisen kanssa Turun kristillisessä opistossa marraskuussa 2015. Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Kirkon työmarkkinajohtajana työskentelevä kirkkoneuvos Vuokko Piekkala on seuraava valtakunnansovittelija. Asiasta uutisoivat kahteen eri lähteeseen nojaten Helsingin Sanomat ja Talouselämä. Piekkala seuraisi tehtävässä Minna Hellettä.

Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen edustajat kokoontuivat maanantaina Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johdolla päättämään ehdokkaastaan irtisanoutuneen Minna Helteen seuraajaksi. Käytäntönä on ollut että valtakunnansovittelijan valitsevat vuoroperään työnantajien ja työntekijöiden edustajat.

Helsingin Sanomien ja Taloussanomien mukaan tehtävään nimitetään vuonna 1963 syntynyt juristi Vuokko Piekkala.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

 

 

Aiheet